Ruotsinopettaja katsoo paksusankaisten lasiensa yli. Nimi kerrallaan hän kutsuu luokan eteen, ojentaa punakynällä sutatut aaneloset ja naputtaa kynsillä työpöytäänsä. Ne ovat pitkät ja kaarevat, kuin korpilta lainatut. ”Sitten on tämä meidän nippanappa Nainen.” Kynsien naputus lakkaa. Katse pyyhkii kasvoilta värin, ääni fileeraa selkärankaa pitkin. Nainen kävelee luokan eteen ja nappaa oman tuomionsa ankarasta kädestä.
Kaksikymmentäviisi vuotta. Niin kauan Naisella on ollut elämäänsä eniten määrittelevä lempinimi. Nippanappa.

Järjestelmällinen ihminen herää, tekee aamutoimet ja lähtee ennalta määräämällään kellonlyömällä kouluun/töihin/pihalle/lentoasemalle/hammaslääkäriin. Ajaessaan autolla järjestelmällinen ihminen kuuntelee hillitysti radiota, tekee harkittuja kaistanvaihtoja ja pitää turvavälit itsestäänselvyytenä. Tämän lajin ihminen saapuu perille ajoissa. Hänellä on kyllin aikaa etsiä vapaata parkkia, eikä hän siksi jätä autoaan hätäratkaisuna kiekkopaikalle unohtaakseen käydä siirtämässä sitä kirosanan valkoista ympyrää siinä kirosanan sinisessä lätkässä, eikä siten saa sitä kirosanan pysäköintivirhemaksua.
Järjestelmällinen ihminen maksaa laskut viimeistään eräpäivänä, soittaa palvelunumeroihin näiden aukioloaikoina ja syö jääkaapista kaikki sinne ostamansa kasvikset. Järjestelmällisillä ihmisillä ovat normaalit aivot normaaleine muistikapasiteetteineen, eikä toistuva over load hälytys herätä aamuyöllä vetämään jarrukahvasta. Eikä se sitä paitsi auta, sillä kyseisen lajin kahva on katkennut jo aikapäiviä sitten. Tai siis aikaöitä.
 
Järjestelmällisillä ihmisillä on käytössään toki apuvälineitä. Tällaisia arjen pikku apureita ovat esimerkiksi kännykän muistutus, post it -laput ja kalenteri. Järjestelmällinen ihminen nimittäin tekee jotain hyvin jännittävää; hän merkitsee kalenteriin tärkeät asiat ja mikä parasta, lukee merkintöjään säännöllisesti.
Järjestelmällisillä ihmisillä on takuulla helppoa. Tavarat löytyvät, asiat hoituvat ja iltaisin voi mennä levollisin mielin nukkumaan varmana siitä, että maailma ei syöksähdä radaltaan vain koska olet unohtanut suorittaa jotain joka estäisi sen. Helppoa, tai ainakin hyvin paljon vähemmän stressaavaa. Sellainen on siis järjestelmällinen ihminen. Ja sitten on Nainen.

Jos pitäisi mainita kaksi eniten elämänhallinnan päälle virtsaavaa verbiä, olisivat ne ehtiä ja muistaa. Vastoin kaikkia odotuksia Nainen itse asiassa myöhästyy hyvin harvoin. Järjettömän stressin ja päreidenpolton ruoskimana hän ehtii kyllä, nippanappa. Nainen selviytyy arjesta nippanappa. Nainen jaksaa nippanappa. Kaaos kaataa järjestyksen ja kiire kumoaa hyvät aikeet. Yrityksen puutteesta ei voitane puhua kuitenkaan, sillä Nainen todella yrittää. Se miksi yrittämistä kutsutaan nimenomaan yrittämiseksi, ei onnistumiseksi, alkaa hiljalleen valjeta.

Esimerkki:
Nainen laittaa laskut kiltisti jääkaapin oveen. Kävelee ohi noin 59 kertaa päivässä. Avaa ja sulkeen oven vähintään 24 kertaa. Eikä katso kertaakaan laskuja.

Nainen laittaa muistutuksen kännykkään. Jos muistaa laittaa. Sillä yleensä muistettava asia tulee mieleen suihkussa, vessassa tai yöllä kännykän ollessa kiinni. Oletetaan että Nainen on siis muistanut laittaa muistutuksen. Ei tässä vielä kaikki. Muistutus päättää pärähtää soimaan sellaisissa paikoissa, kuten kassajono, vanhempainilta tai Me & I vaatekutsut. No ei tule. Siis jälkimmäisissä, sillä Nainen ei harrasta kotikutsuja rahapussin ollessa ikuisessa läpituulee tilassa. Oli missä oli, hälytys tulee yli 90% tilanteissa, joissa siihen ei voi reagoida kuin toteamalla, jaaha, muista maksaa laskut, kun joskus täältä kotiin pääset.
Heihei sekin sitten.

Muutaman johannytonperkele-  monologin jälkeen Nainen alkaa pitää to do-listaa. Siihen kirjautuu sellaiset asiat kuten muista siirtää ilmastointilaitteen kesäpelti talvi-asentoon, katso tavarat koulun myyjäisiin ja soita KELAan.   Kolme kokonaista päivää Nainen vetää ylpeänä yli to do- listan kohtia ja kirjoittaa uusia. Voi miten helppoa elämänhallinta onkaan! Neljäntenä päivänä lista alkaa ajelehtia ja lopulta esittää kuolinkorahduksensa paperinkeräyspinosta. Kenties siitä jonain päivänä tulee kierrätysvessapaperia.  Osuvaa.
 
Mitä hyötyä on kalenterista, jos siihen ei koskaan muista kirjoittaa mitään ja jos muistaakin, ei ainakaan katsoa? Mitä järkeä tapetoida jääkaapin ovi, laputtaa pöytä, yrittää muuttaa itseään järjestelmälliseksi, kun ei sellaiseen yksinkertaisesti taivu?
 
Nainen ei lähtökohtaisesti kadehdi ketään. Ei enää edes kokonaisia perheitä. Eikä omakotitaloja. Ainakaan näin syksyllä, kun lehdet ja mädät omenat miinoittavat pihat ja harava huutaa heti ovensuussa vaikka selkä ei ole vielä edellisestäkään toipunut. Mutta järjestelmälliset ihmiset saavat kateusanturit nousemaan. Ei, kateus on väärä sana sittenkin. Ihailu. Sitä se on. Nainen ihailee järjestelmällisiä ihmisiä. Siistejä koteja, kammattuja lapsia ja kuuden viikon ruokalistoja. Sellaisia ihmisiä, jotka osaavat heti sanoa missä ikkunaan kiinnitettävän jouluporon imukupit ovat. Ihmisiä, joiden ei tarvitse tyhjentää koko varastoa saadakseen talvirenkaat ulos, tai edes lasten polkupyörät sisään. Siistejä, fiksuja aikuisia ihmisiä, jotka seuraavaksi maalattavan taulun sijaan suunnittelevat seuraavan kuukauden budjettia.
 
Ehkäpä Naisenkaltaisillakin on sijansa. Elämä on kuitenkin oppimista ja tavoitteiden saavuttamista. Tai ainakin pyrkimystä näihin. Suurimmalla osalla. Paitsi Lastenisällä, jonka ainoa tavoite on rikkoa Matin ja Mervin ennätys mitä eroamiseen tulee (kyllä, se tapahtui taas).  
 
Kenties Nainenkin oppii vielä olemaan enemmän kuin nippanappa. Jos ei muuten, niin ruotsinopettajan kiusaksi.