”Mistä sen sitten tietää?” Tämän lauseen Nainen on kuullut viimeaikoina usein. Kysymys viittaa eroon ja esitetään avioliitossa kipuilevien ystävien suulla. Mistä todella tietää, että on parempi lähteä eri suuntiin?

Sen vain tietää. Vähän niin kuin tietää synnytyksen käynnistyneen. Ensisynnyttäjät pohtivat tätä maagista tietämisen tasoa paljonkin ja saavat kokeneemmilta konkareilta naurahtavan vastauksen, kyllä sen sitten tietää. Avioeron ja synnytyksen vertaaminen on toki brutaalia. Toisessa alkaa ja toisessa päättyy. Eikä Nainen näitä keskenään vertaakaan, vaan tietämisen tasoa.

 

Sen vain tietää ja niin kauan kun ei tiedä, kannattaa kaikkensa yrittää. Jokaisessa liitossa tulee aikoja, jolloin katsoo toista ja miettii mikä tässä mättää. Ja usein sen mättämisen tason tietääkin. Toista ei voi muuttaa, mutta se toinen kannattaa raahata saman pöydän ääreen keskustelemaan. Yksinkin voi tehdä jotain. Voi miettiä mitä minä haluan tältä ainokaiselta elämältäni. Millaista elämäni olisi viiden vuoden kuluttua. Miltä näyttää perheeni, mitä työtä teen, millaisilla asioilla elämäni täytän. Avioero sattuu ja jättää aina jälkensä, on sitten jättäjä tai jätetty. Niin kauan kuin on lähtemisen sijaan helpompi jäädä suhteeseen, ei ole tullut sitä päivää eteen kun sen vain tietää. Oma lukunsa on toki väkivallan, narsismin, alkoholismin tai läheisriippuvuuden uhriksi joutuneilla. Heidän silmänsä ovat sidotut, eivätkä he näe sitä mitä muut ovat jo kauan nähneet. Se on hyvin surullista. Nyt on kyse kuitenkin ihan tavallisesta paikallaan junnaavasta liitosta, vailla suurempaa draamaa.

 

Jokaisessa suhteessa kannattaa väillä miettiä miksi minä olen juuri tämän ihmisen kanssa. Se ei ole alkusoittoa erolle, vaan parhaimmillaan vahvistaa sen minkä todeksi tietää. Olen, koska haluan olla. Syitä tuolle halulle voi olla useita. Toisille riittää yhteiset lapset ja velat. Ja hyvä niin, mikäli elämä ei ole jatkuvaa onnettomana oloa. Silloin voi käydä niin, että jonain aamuna herää vanhana ja katkerana. Lapset ovat lähteneet, eivätkä arvosta pätkääkään sitä kuinka onnettomana heräsit joka aamu, heidän ja velkojen vuoksi.

 

Mistä tietää onko aika erota? Mistä tietää onko tämä työ sittenkään se mitä haluan tehdä? Onko tämä asumismuoto oikea? Teenkö vain asioita, jotka toiset minulle asettavat? Olenko lainkaan se ihminen joka haluaisin olla, vai elänkö jonkun toisen elämää sittenkin? Mikäli tällaiset kysymykset vaivaavat mieltä jatkuvasti, kannattaa harkita rauhassa. Ottaa tilaa ajattelulle, jolloin voi olla itsensä kanssa hetken, kysyä ja vastata ihan sillä omalla äänellään. Ei puolison, naapurin, isän tai työyhteisön.

Kun noin puolet avioliitoista päätyy eroon, ei voi välttyä ajatukselta, että osa oltaisiin hyvinkin voitu välttää. Sanotaan, että isoja ratkaisuja ei pitäisi tehdä kriisin keskellä. Nainen on samaa mieltä. Kuinka moni on eronnut (esimerkiksi ikäkriisinsä kanssa painiessaan), koska ajattelee että puolison pitäisi tehdä hänet onnelliseksi. Onni on kuitenkin myös omalla vastuulla, sisäinen tila, jota ei voi ulkoistaa toisten meille tekeväksi.

Moni on päätynyt avioeroon kumppaninen jäätyä kiinni pettämisestä. Toiset pystyvät antamaan anteeksi, toiset eivät koskaan. He eroavat, koska ovat niin onnettomia ja jatkavat sitä oloa erossaan. Tavallaan ero ei ollut heidän valintansa, vaikka olikin. Maailma on täynnä surullisia ja katkeria erotarinoita. Jokaisella omat syynsä erota tai jäädä. Katkeristakin erotarinoista voi silti selviytyä ja saada tilalle jotain ehjää.

 

Ero ei ole saanut Naista sen puolestapuhujaksi. Hän ei muutamaa räikeää tapausta lukuun ottamatta ole koskaan yllyttänyt ketään, ihannoinut tai romantisoinut, päinvastoin, vaikka sitä on suoraan kysyttykin. Pitäisikö meidän erota? Parhaimmillaan kaksi ihmistä tulee yhteiseen päätökseen ja jatkaa elämää tahollaan ilman suurta draamaa ja sotatannerta. Näitäkin tarinoita on. Mutta pahimmillaan erosta tulee kuukausien tai vuosien piina, joka kuluttaa vähätkin voimanrippeen ja sävyttää katkeruudellaan elämän. Riita lapsista, elatuksesta ja tapaamisista, omaisuudesta, vanhemmuudesta, kaikesta. Kiusaaminen voi kestää vuosia. Anopit ja kylänmiehet valitsevat puolensa ja kaikki siihenastinen elämä revitään pieniksi paloiksi. Katumus ja helpotus vääntävät kättä vuoro tahtiin. Kannattaako? Kyllä ja ei.

 

Niin, Naisesta ei paljon ole apua näissä kysymyksissä. Hän voi vain kertoa oman erotarinansa, johon ei ole pistettä lyöty, josko koskaan lyödäänkään. Yhteiset lapset sitovat entiset puolisot hamaan hautaan asti. Lastenisällä on aina tavallaan sija Naisen elämässä. Halusi tämä sitä tai ei. Nainen voi vain kuunnella, myötäelää ja sanoa eroajatuksen kanssa kipuileville; ”sen vain tietää”.