Entä jos elämän rakkaudet olivatkin tässä?  Repaleiset räpellykset, tuskin lemmeksi tunnistettavat. Entä jos kukaan ei enää soita enkelten kannelta Naisen sielussa? Tai jos soittaakin, sovittaisi sävelet ja korkeudet kauniisti yhteen?

Kyllä sulla kohta siinä joku on. Et sää kauaa oo yksin. Ihan varmasti sulle on tuolla jossain joku ihana mies.
Näitä kolmea on kuultu siitä asti, kun Naisen suhde Mies Ystävään karahti kuten eräskin kiimaisen kapteenin luotsaama laiva Välimeren rantakivikkoon. 

Lähtökohtaisestihan ihminen ei voi olla yksin. Eikä ainakaan onnellinen siten. Ja vaikka ihminen vielä voisikin, niin XX-kromosomilla varustettu ei. Naiset eivät ole kokoNaisia ilman miestä. Miten ihana Viktoriaaninen näkökulma.

Kun yksinjäämisen suurin onni ja huuma laimenee viikkojen kuluessa alkaa Nainen laskea mitä viivan alle jää. Okei, yksin saa tehdä ihan mitä vaan - yksin ei kukaan välitä. Yksin voi lukea aamun lehden rauhassa - yksin ei ole ketään kelle jakaa arjen tapahtumat. Yksin saa olla pahalla päällä rauhassa -yksin ei kukaan kuivaa kyyneliä. Jne.
Yksin olemisessa on aina yhtä monta huonoa puolta hyvää kohden ja toisinpäin. Kaksi on kuitenkin ylitse muiden. Ei lämmintä läheisyyttä, eikä sielua syleilevää seksiä. Nämä kaksi seikkaa nyt vain sattuvat olemaan se hinta, joka itsenäisyydestä pitää maksaa. Juu, kyllähän niitä irtopainoksia tuolla varmasti olisi, mutta mikään niistä ei voi olla kuten on silloin, kun rakastavaisten vartalot kietoutuvat yhdeksi. Ja kun sellaisen on kerran kokenut, ei halua enää tyytyä vähempään.


Kaikista KohtaSullaOnJokuPenaSiinä- epäilyistä huolimatta Naisella on ihan hyvä näin. Mutta entä jos näin tuleekin olemaan koko lopun elämää? Kyllä, Naisella on lääninkatujan lisäksi toinenkin mantteli harteillaan; lääninmurehtija.
Entä jos tuolla jossain ei kuljekaan sielunpuolikas? Entä jos kulkeekin, mutta ei koskaan samaa polkua Naisen kanssa? Kyseinen polku kun tuntuu olevan kovin kapea ja ainakin hankalasti löydettävissä.
Ensinnäkin. Nainen ei usko että baarista voi tarttua matkaan muutakin kuin kivulias tippuri. Ja kyllä, samainen kyynikko oli juuri männäkesänä häissä, jossa morsian ja sulhanen olivat tavanneet baarissa Naisen ja morsiamen ollessa niin sanotusti radalla. Kohtaaminen oli sulhasen puolelta rakkautta ensisilmäyksellä ja kyllähän se morsmaikkukin taisi viimeistään kolmannella lämmetä. Tämä ei silti saa Naisen mieltä kääntymään. Baareissa ja pubeissa tulee aina sama tyhjä olo; olisinpa jo kotona.
Entäs  harrastukset? Ai niin, niitä ei ole. No monihan löytää elämänsä rakkauden työn tai opiskelun saralta. Naisen kohdalla tämä tarkoittaisi seksuaalisen suuntautumisen uudelleen kohdentamista. Ainakaan tähän asti ei ole sitä kaapin ovea löytynyt. Internet? Hahhah. Menee samaan noloon kategoriaan kuin sokkotreffit. Kauppa, posti, pankki, koirapuisto… Jep. Kyllähän se elämän rakkaus voi kävellä syliin missä vaan, mutta pointti onkin, entä jos ei kävelekään?
Jotta yksin voi olla suhteellisen tyytyväisenä, täytyy asennoitua että näin tässä nyt eletään. Ainakin tänään ja toistaiseksi, mutta kenties loppuun asti. Mikäli painaa pariutumisen kiilto silmissä, ei koskaan tule mitään saamaankaan. Paitsi ehkä sen tippurin ja pahimmillaan jälleen uuden narsupaskiaisen.  Naisella ei ole aikomustakaan pariutua. Eipä Naisella ollut aikomusta ryhtyä opiskelevaksi yksinhuoltajaksikaan, mutta elämäpä ei näitä aikomuksia aina kunnioita.

Entä jos nämä rakkaudet olivatkin tässä- ajatuksen lisäksi Nainen on alkanut pyöritellä toista entä jos- alkuista. Jos elämä antaakin vielä kokea jotain kaunista ja varsinkin ehjäksi jäävää kaikkien näiden särkyneiden jälkeen.  Vaikka kuinka nyt vannoisi ja pyhästi lupaisi pysyä erossa  kaikista kaksilahkeisista, voihan olla että joku ei muu pyhiä päätöksiä kunnioittaisi.

Onpahan ainakin syy pitää sääret ajettuina ja pilke silmäkulmassa.