Kas, Vuodatus TOIMII VIHDOIN! Aloitetaanpa sitten vanhalla, mutta aika oleellisella jutulla. (Kirjoitettu 10.7.)


Eetu Ekaluokkalaisella on tänään syntymäpäivä. Sekin voisi olla tämän kirjoituksen aihe, mutta ei ole. Tai ainakaan suoraan ja varsinaisesti.

Kävipä niin, että päivää ennen Eetun kasisynttäreitä kaksi nuorinta hellantelttua saapuivat Isilästä poikkeuksellisesti (muahhahhahhah)  jo heti aamutuimaan sovitun iltapäivän sijaan. Eetu aloitti, kuten tavallista, miltei välittömän ”sää et ikinä” ja ”sää lupasit” mantrojen hokemisen asiaankuuluvien krokotiilinkyynelten kera. Niin, Nainen ei ikinä eikä koskaan, eikä varsinkaan yleensä, mutta tällä kertaa järjesti kuitenkin sellaisen yllätyksen että oksat pois. Sitä ei Eetu vuolailta kyyneliltään vielä tiennyt.
Kello kaksi iltapäivällä Nainen ilmoitti yllätyspyllätys kesälomareissusta, jonka maali sijaitsi Korkeasaari nimisessä paikassa. Näiltä kulmilta ei kuitenkaan lähdetä Korkeasaareen kello kaksi iltapäivällä, semminki kun ajamiseenkin menee tunti poikineen. Eikä sinne mentykään. Koko matkan tarina apinatarhasta upposi kahteen takapenkin taniaiseen. Reilun kahden tunnin ajamisen jälkeen Nainen alkoi pehmitellä jälkikasvuaan tulevaan pettymykseen. Maali ei ehkä olisikaan Korkeasaari.
 
Jos oli menomatka pitkä ja täynnä odotusta, paluu sujui kuin siivillä. Takapenkillä ei nahistellut kaksi takapenkin taniaista. Siellä oli Nainen epämukavasti keskipaikalla, Eetu ja Tytti tiukassa kylkimyyryssään. Ja Laku. Lakun nimi oli tosin siinä vaiheessa vielä Raasu, mutta niin reipas pentu ansaitsi vähemmän reppanan nimen. Laku oksensi autossa kerran, teki pisut fiksusti taukopaikalla ja marssi uuteen kotiinsa vailla huolen häivää.
 
Ensimmäisenä yönä Laku halusi leikkiä. Vinkui vähän, mutta tyytyi uuteen kotiinsa yllättävän hyvin. Naisen ihmeeksi Laku oli jo miltei sisäsiisti. Ne vähätkin pisut teki sanomalehdelle. Niin ja lastenhuoneen matolle, jos joku päästi pennun livahtamaan yläkertaan. Aika hyvin kuitenkin vasta kymmenviikkoiselta koiranvauvalta.


Laku on piste, päätös ja lopullinen suunsulkija kahden vuoden koiravonkaukselle. Naisen taktiikka oli jo syntyessään susi, eli ”sitten kun”. Sitten kun Tytti ei ole enää allergiaryhmässä päiväkodissa. Sitten kun ei enää asuta kerrostalossa. Sitten kun tuli yllättävän äkkiä ja lopulta aika puskista. Aamulla herättyään Nainen ei tiennyt että illalla perhe olisi kasvanut yhdellä valloittavalla karvakaverilla. Mikäli moinen tunnustus herättää närää eläinrakkaissa, huojennettakoon heidän tuohtumustaan toteamalla, että koiran hankinta oli tosiaan kahden vuoden kypsyttelyn tulos. Sen lopullinen saapumishetki vain ei ollut tiedossa. Kuten Nainen Eetu Ekaluokkalaiselle hoki hokemasta päästyään, koiranpentua ei noin vain osteta kuten maitoa kaupasta. Ensin pitää harkita ja punnita. Sitten pennun pitää syntyä, kun haluaa tietyn rotuisen. Karvasirkukseen männävuosina kyllästyttyään Nainen todellakin halusi. Isovillakoiran.

Toki koiran hankintaan liittyi niin paljon muttia ja muhkuroita, eikä vähäisimpänä raha, mutta velaksi sitä on tässä ennenkin eletty. Jos ostaa maitoa luotolla, niin miksei sitten muutakin. Koira lasten ystävänä ei ole mitattavissa rahalla, eikä pakollisen liikuttajan rooliakaan tule väheksyä. Ulos on nyt mentävä satoi tai paistoi ja se on yksinomaan hyvä asia. S
uurin muhkura lienee pentuaika. Pentua ei voi jättää kotiin päiväksi. Ei vaikka kuinka olisi kivaa menoa. Pentu tarvitsee ruokaa, ulkoilua ja seuraa, vaikka sitä toki opetetaan olemaan yksin lyhyitä hetkiä tulevaisuutta ajatellen. Aikuistakaan koiraa ei saa hoitoon helposti, vaikka se ei enää tuhoaisi kenkäparia / tunti. Varsinkaan kohtalaisen ISOA aikuista koiraa. Tämän seikan keksi Lastenisäkin välittömästi ensin ihailtuaan pentua lastenhakureissullaan.
”Ethän sää pääse sit mihinkään” ja ivallista naurua päälle. Nainen nieli halunsa vastata, että ethän sinäkään, mutta sinun syysi ei ole yhtä suloinen kuin minun. Sinulla on Raivoisan mustasukkainen Mustasurma, meillä maailman suloisin Laku. Jep. Sen sijaan Nainen totesi että Rivieralleko tässä pitäisi nyt ampaista ja antoi suukon pennun suloiseen otsakiharaan.
”No nauti nyt sitten vapaasta viikkostasi” naureskeli Lastenisä vielä mennessä. Naurun sävystä päätellen siinä ei ollut mitään vilpittömän ilahtunutta ja hauskaa. Äänessä oli jotain hyvin tuttua; Lastenisää otti päähän.

Lapsilla on nyt ikioma Ystävä. Sen turkkia vasten tullaan vielä vuodattamaan monet sydänsurut. Sen vilpittömän onnellinen tervehdys odottaa koulusta palaajaa. Se tulee kulkemaan rinnalla uskollisena ja oppimaan paljon uusia juttuja.
 
Mahtaisiko yksi varteenotettava olla ”murise” kun tietty auto ajaa pihaan? ;)
 

xxx

 
Nyt, miltei kolme viikkoa myöhemmin voi sanoa Lakun pistäneen koko porukan sekaisin. Ensimmäisen päivän Eetu kulki perässä ja hoki Naiselle; ”äiti, eihän me sitten myydä tätä? Ei koskaan? Jäähän Laku meille?” Mistä lie päähänsä saanut sellaisia ajatuksia, herkkä pieni rapumies. Ja vaikka Laku kuinka pentumaiseen tapaan kokeili hampaitaan Eetuun, tämä vain nauroi hauvavauvan tutkivan maailmaa.

Tytti Tarhalainen oli alkuun hieman mustis, veihän Laku porukan pienimmän ja suloisimman paikan. Ja kun sillä pirulaisella oli vieläpä niin kovin terävät naskalihampaat pentuhepulin iskiessä.

Kalle Koululaisen ja Lakun ensitapaaminen osui seuraavaan päivään, tai yöhön, kello nolla nollaan. Kalle saapui Oulusta ja Nainen käski tämän sulkea silmänsä yllätystä varten. Ja kylläpä poika yllättyikin, kun käsi osui pehmeään pentuturkkiin! Eihän siitä nukkumaan menosta meinannut mitään tulla.

Entä sitten teini? Eero Esikoinen suhtautui koiraan ensin hieman varauksella. Nainen näki pientä harmia miltei kaksimetrisen teinin olemuksessa. Kenties koira toi muistoja siitä ensimmäisestä, joka piti (turhaan) antaa pois lääkärin ja Lastenisän painostuksesta. Ehkäpä Eeroa harmitti, että koira on äidin luona ja siksi vain joka toinen viikonloppu paijattavana. Viis äidistä, mutta sen luona on koira! Nykyään Eero saadaan jopa sängystä aamulla (päivällä) suhteellisen säyseästi ylös. Laitetaan vain sänkyyn yksi kappale innokasta koiranpentua ja luonto hoitaa loput. Teini ei voi murista, kun kylmä kuono ja riemuissaan piiskaava häntä hoitavat ennen niin haastavan herätyksen.
 
Hämmästyttävin muutos on kuitenkin tapahtunut Naisessa. Kertaakaan karvakerän saapumisen jälkeen Nainen ei ole suonut ajatusta erolleen, talolleen ja sille, että Lastenisä on kävelevä *ulkku. Tai no, vähän sille viimeisimmälle, mutta vain aiheesta. Vaikka pentu tietää työtä ja tekemistä, on jokainen vatvomisesta vapaa päivä silkkaa lomaa.

Eläimellä on ihmeellinen vaikutus ihmisen mielenterveyteen.