Mikäli Nainen saisi tehtäväkseen suunnitella täydellisen maailman, siinä olisi yksi erityisen suuri poikkeama nykyiseen. Niin siis tietenkin sen jälkeen kun väkivalta, sodat, nälänhätä, Lastenisä ja muut syöpäläiset olisi lopetettu. Se että Lastenisä on lopetettujen listalla on kyllä liioittelua. Kyseisen oriin kohdalla naishormonistuminen riittäisi. Tissithän sillä on jo.

Mutta siihen täydelliseen maailmaan. Siellä kenenkään ei näet tarvitsisi syödä. Paino sanalla tarvitsisi. Ulkona syömistä vastaan Naisella ei todellakaan ole mitään, mutta sisällä syöminen saa Naisen ihokarvat kestoseisokkiin.

 

Kolmen kärki miksi juuri syöminen on perseestä – listalla tulee tässä; Vaiva, seuraukset ja tylsyys.

 

Ensinnäkin ruokaa varten pitää nähdä valtavasti vaivaa. Täytyy raataa niska limassa töitä, tai Naisen tapauksessa vääntää ryhmätehtävätenttiprosessipäiväkirjaa, jotta tarvittavat opintopisteet vakuuttavat Kelan ja kakssataakuuskytnaurettavaa euroa kolahtaa tilille. Työteko on lähtökohtaisesti uuvuttavaa. Olipa kyse sitten palkkapussista tai opintopisteistä.

No. Rahat ovat siis tilillä. Vaan ruokapa on kaupassa. Valtava epäkohta. Voidakseen syödä Naisen täytyy mennä kauppaan. Jokainen itseään kunnioittava shoppailija tietää, että ruuan ostaminen, toisin kuin uusien kenkien, ei anna minkäänlaista mielihyvää.

 

Marketin pihalla pysäköinti pitää suorittaa siten, ettei Simo 4 vee vedä Nissanin ovea Naisen Fordin kylkeen. Varminta on jättää auto 100 metrin päähän parkkiksen laidalle. Vesisateessa. Seuraava ongelma on kärrypantti. Lompakon ja kassin raivoisan kaivamisen jälkeen löytyy kolikko. Jee! Kai siihen kärryyn käy kakseuroo? No ei käy. Vaikka kuinka survoisi. Se muovinen Bauhaussista niistetty muovilätkä tippui toissa kesänä Fordin penkinalusuumeniin ja euroset söi parkkiautomaatti. Se pantista. Ei kun sisälle vaihtamaan rahaa, sillä Naisen taloudessa ostoskorista kuljetusvälineenä voi vain haaveilla.

Kassathan eivät vaihda rahaa, sen tekee neuvonta. Jos tekee. Neuvontaan on jono. Tyyne 90v ostaa arpaa (olisko tämä. ei kun tässä ei tunnu voitolta…). Ja kertoo samalla Pentin kuulumiset. Kuka v***n Pentti? Ei sitä näytä tietävän neuvonnan hehkeä neitonenkaan, semminkin vaivautunut ilme asiakaspalvelijalla on.  Kyllin kauan jonotettuaan Nainen saa uuden muovisen pantin (huom. ilmaisen), jonka tulee hukkaamaan johonkin päin Fordia seuraavien viikkojen aikana.

 

Marketista ostetaan niinkin mielikuvituksellisia juttuja kuten maitoa, vessapaperia ja banaanena. Mutta ei niitä Junioreja, vaikka ovatkin periaatteessa halvempia. Niissä maksaa kokoon nähden kuorista enemmän, eikä Nainen ole ainakaan vielä onnistunut vakuuttamaan lapsiaan tämän luonnon oman pakkausmateriaalin herkullisuudesta.

Niin ja sitten täytyy ostaa jauhelihaa. Jauhelihaa, kanasuikaleita ja sitkeää läskiä, jota kutsutaan nimellä kinkkusuikale. Vau.

 

Marketin kassalle on jono ja homman juoneen kuuluu, että viimeistään tässä vaiheessa alkaa mieleen muistua sellaisia juttuja kuten kerma, ketsuppi ja pyykinpesuaine. Mikään niistä ei ole täyteen ahdetuissa kärryissä.

Ruokaan liittyy jälleen pari erittäin ikävää seikkaa. Ostokset maksavat. Liikaa. Ja ne pitää pakata ja pakatut kassit kantaa autoon. Sinne parkkiksen laidalla olevaan. Sateessa. Tuliko niitä jo kolme mainitun parin sijaan? No menkööt.

Kotona kassit pitää purkaa kaappeihin, mikä on perseestä. Viimeistään tässä vaiheessa viilipurkki putoaa lattialle ja leviää iloisenlöysäksi vanaksi pitkin lattialistoja. Niin, siis mikäli purkki ylipäätään pysyy ehjänä kotiin asti.

 

No. Ruoka on kaapissa. Aaltoja. Vaan piinahan ei suinkaan ole ohi. Siitä kaappiin tungetusta ruuasta pitää valmistaa jotain, jolle kaikki sanoo yök ja mäolenjosyönytkoulussa. Ruuanlaitosta tulee sotkua ja tiskiä ja harmaita hiuksia.  Niin ja se syventää ryppyä kulmien välissä.

Ruoka kiehuu yli tai palaa pohjaan tai roiskuu kaakeleille. Joskus jopa kahvinkeittimeen asti. No okei, keitin on Naisen taloudessa ihan lieden vieressä. Mutta silti.

Tässäkin vaiheessa ruuanlaitto maksaa. Uuni nielee sähköä ja jälkilämpö jää taas hyödyntämättä. Ja hei se uuni. Lieden nyt vielä jaksaa siivota, mutta uuniin tarvitaan karseenhajuista valkoista tököttiä, josta saa syövän jo pelkästään etikettiä lukemalla.

 

Syöminen lihottaa ja varsinkin kaiken hyvän syöminen (kermalla kuorrutettu ja juustolla viimeistelty) puskee finnejä naamaan sen lihottamisen lisäksi. Syömisen seuraukset ovat tarkistettavissa suoraan housunvyötärön yläpuolelta. Siinä hetki sitten lautasella rasvassa lillunut makkara roikkuu kaksinkertaiseksi turvonneena. Kaunista.

Koska hyvin syöminen lihottaa, pitää liikkua enemmän. Naisen mielestä ”liikunnan tuoma ilo” on yhtä teeskenneltyä kuin "hauska ilta selvin päin". Hampaat irvessä siellä lenkkipolulla mennään. Jos ylipäätään mennään, sillä yksinhuoltajalla ei liikunnan ja arjen yhdistäminen ole käytännössä mahdollista.

 

Ruuanlaittaminen on maailman tylsintä puuhaa. Kun on 20 vuotta miettinyt mitä erilaista voi vääntää jauhelista, alkaa mielikuvitus ehtyä yhtä matkaa viitseliäisyyden kanssa. Ja syöminen se vasta onkin peräseinäjoelta. Lapset nahistelee, ovikello soi ja naisen persiissä on vieteri, sillä hän pomppaa koko ajan ylös. Maito kaatuu, ketsuppi puuttuu, haarukka on likainen. Ja kaikki on yök!

 

Mikäli Nainen saisi suunnitella täydellisen maailman, kenenkään ei tarvitsisi syödä. Ruokailu olisi kuitattu pillerillä, joka täyttää ja sisältää kaiken tarvittavan. Kolme kertaa päivässä yksi tabletti. Kätevää. Ajatelkaa kuinka paljon aikaa ja vaivaa säästyisi. Kaatopaikat eivät pursuaisi kasvihuonekaasuja tuottavista ruuanjätöksistä, eikä marketin kassalla tarvitsisi miettiä mitä kaikkea unohti ostaa.

Ja ne, jotka ruokaruletista nauttivat (niitäkin oikeasti on, Nainen on omin silmin nähnyt!) voisivat edelleen ravata loputtomassa ruuanlaiton juoksupyörässä, mutta Nainen nauttisi lisääntyneestä vapaudestaan pilleri poskessa.

 

Eiköhän jälkikasvullekin alkaisi taas jossain kohtaa jauheliha maittaa…