Tästä kesästä piti tulla sellainen. Ikimuistoinen. Erilainen. Poutapilven kevyt ja metsämansikan makuinen. Niin, elokuun ensimmäisenä lienee kai sallittua saldoilla mennyttä kesää, vaikka käytännössä onkin sellainen. Ulkona paistaa vielä aurinko ja lämpötila kiipeää kahdenkymmenen paremmalle puolelle.

Paras kesä ikinä. No ei se nyt ihan sitä ollut. Se vähän karkasi, se kesä. Livahti ohi aikaa kuluttamalla ja odottamalla koska se paras oikein tulee.

 

Naisen lapsuudessa kesä alkoi heti kun Suvi-virsi oli kiekaistu loppuun ja päättyi painavan repun hiertäessä olkapäitä ensimmäisenä koulupäivänä. Siinä välissä oli ikuisuus. Silloin jokainen kesä oli paras ikinä. Kun sai uida aamusta iltaan. Nukkua teltassa. Pyöräillä. Syödä jäätelöä ja kuluttaa kahdet varvastossut puhki. Levittää viltti nurmikolle ja leikkiä siinä barbeilla.

Vähän isompana paras kesä ikinä kului edelleen rannalla. Pyörän ritsillä keikkui muovinen ja läpinäkyvä kesäkassi, jossa oli uikkareiden ja pyyhkeen lisäksi kirja. Colan makuinen mehujää maistui taivaalta.

 

Kuluneen kesänkin Nainen vietti rannalla. Kassissa oli uikkareiden ja pyyhkeiden lisäksi kellukkeet ja uimapötköt. Mikään niistä ei kuulunut Naiselle. Tämä istui varjossa puun alla muurahaisten kipittäessä pitkin sääriä ja karjui uimataidottomalle Tytti Tarhalaiselle ”ei niin syvälle” tasaisin väliajoin. Selkä puutui ja takapuoli valitti. Vilttiin tarttui sorsanpaskaa. Rannalla kyykkiminen kannatti, sillä Eetu Eskarilainen oppi uimaan. Lopulta. Ja nyt sitä maanista rannalla kyykkimistä pitää harrastaa kaksi kertaa päivässä hamaan vesien jäähtymiseen saakka, että hauras taito vahvistuisi.

 

Kesän loppuminen on haikeaa. Ohi karanneen kesän erityisesti. Nainen olisi halunnut istua aamuisin terassilla kahvikupin kanssa ja kuunnella tuulen hivelyä lehtipuissa. Lasitettu parveke etelään päin torppasi aika nopeasti sellaiset haaveet. Sitä paitsi parkkipaikalla ei kasva puita. Vain sähkötolppia. Eikä niitä tuuli hivele.

Nainen olisi halunnut poimia mansikoita, rullaluistella varhain aamulla ennen helteen heräämistä, pelata tennistä tai sulkkista tai heitellä frisbeetä. Noup. Edes iltapäiväkalja terassilla ei toteutunut. Kun ei ollut sitä aikaa, kun piti istua rannalla ja tapella muurahaisten ja liian syvälle karkaavan tyttären kanssa. Yksin.

 

Seis. Nainen nielee orastavan syksy tulee- paniikin ja tekee uudet laskelmat kuluneelle kesälle. Olihan se ihan hyvä. Ja kesti kauan. Aikuisena aikakäsite vaan on erilainen. Nopeutettu. Sitä jäsentää rutiinit, joita lapsena ja nuorena  ei ollut. Pyykinpesu. Ruuanlaitto. Perussetti. Aika ei tunnu enää rajattomalta, kun sitä pätkii perushuolto ja yhdennaisen ohjelmatoimistona oleminen. Sitä paitsi aika kultaa muistot. Ei lapsuuden kesänä aina paistanut aurinko. Vähän isompana oli ne kesätyöt.

Mieli poimii parhaat päältä ja unohtaa epämukavat. Teltan alla oli muhkurainen maa. Varvastossut hiersivät isovarpaan väliin kipeän haavan. Jäätelövalikoimaa oli tasan kaksi. Tuutti ja toisen makuinen tuutti.

 

Ehkä kulunut kesä oli paras ikinä. Oltiin yhdessä. Hyvin paljon yhdessä. Uitiin ja uitiin. Syötiin jätskiä ja syötettiin sorsia. Nainen meni lähestulkoon koko kesän lasten ehdoilla, mutta ehkäpä se onni siinä olikin. Lasten onnessa. Ei poimittu mansikoita, mutta vattuja kyllä. Ei rullaluisteltu, mutta pyöräiltiin. Iltapäiväkalja terassilla vaihtui maailmanpyörään, mutta eipä mennyt niin paljon rahaa. Eikä tullut krapulaa. Paras kesä ikinä.

 

Nainen vei aamulla kaksi ruskettunutta niskaa ja auringon paahtamaa hiustupsua päiväkotiin. Arki on alkanut. Toivottavasti syksy ymmärtää pysyä vielä poissa. Antaa pehmeän laskun syliinsä ja suo vielä muutaman helteisen hetken rantavedessä.

Ihan kohta Eetu Eskarilaisesta tulee Eetu Ekaluokkalainen. Sitä ennen on vielä kesä. Paras kesä ikinä.