Käräjäoikeuden päätöksellä Nainen ja Lastenisä ovat nyt virallisesti tuomittu avioeroon. Jep.  Lyhyen ja ytimekkään kirjeen sisältö meni kutakuinkin näin;

 

Hakija                                 Nainen

Lastenisä

Asia                                    Avioero

Vireille                                x.x.2010

LOPPUTULOS                      Puolisot tuomitaan avioeroon

Ja sitten kuivaa lakipykälää perään, jolla päätös voidaan perustella.

 

Mikäli Nainen saisi kirjoittaa näitä päätöskirjeitä, hän muotoilisi sanat jokseenkin tähän tapaan.

Päätös. Avioero astuu voimaan.

Tai vaihtoehtoisesti:

Hakijat  xxx ja xxx saavat avioeron.

Ei siihen paperiin tarvitse piirtää perhosia ja hempeitä kukkia (vaikka voisihan se olla mukava yllätys) tai onnitteluilmapalloja. Tekisi mieli laittaa kirje Arvoisalle Käräjäoikeudelle, että ”hei kuulkaas te Oikeutta Jakavat. Tapauksessani avioeroon ei todellakaan tuomita. Se saadaan. Mikäli olisitte päättäneet olla antamatta eroa, SE olisi ollut tuomio. Tuomitsemme teidät jatkamaan avioliittoa. Hahhahhah”. Ja sitten niitä ilmapalloja ja perhosia perään.

 

Tuomitaan avioeroon. Kuinka masentavaa. Te syylliset, tässä teille päätös, joka ei vapauta, eikä anna. Se tuomitsee. Sanakäänteistä viis, lopputulos on silti sama. Miksi Nainen tarttuu moiseen? Ehkä siksi, että koska koko avioero ei enää oikein tunnu miltään, mikään ei oikein tunnu enää miltään, koska maksimaalinen tuntumispiste on jo ylitetty aikaa sitten, täytyy takertua johonkin typerään pikkujuttuun, joka tuntuu edes jotenkin. Edes ärsyttävältä.

 

Se on nyt sitten virallisesti ohi. Kuollut ja kuopattu. Nimi vaihdettu, talo myyty, lapset ja omaisuus jaettu. Paljon ei käteen jäänyt parhaista vuosista. Paljon sen enempää kuin Käräjäoikeuden päätös, jonka sanamuoto ärsyttää. Kuusitoista vuotta yhdellä lauseella kuitatuksi. Puolisot tuomitaan avioeroon. Pitäisikö tässä nyt sitten riemuita vai itkeä? Nainen on vain hämmentynyt.

 

Mikään ei oikein tunnu enää miltään.