On olemassa kerrostaloihmisiä ja ei kerrostaloihmisiä. Kerrostaloihmiset valitsenevat asumismuotonsa sen helppouden, käytännöllisyyden ja tietynlaisen anonyymiteetin vuoksi. Ei tarvitse tehdä lumitöitä, kitkeä marjapuskien alusia, eikä tuntea naapureita. Asunnon ovessa on luukku, josta posti kolahtaa suoraan eteisen matolle. Kätevää. Ongelmia tulee, kun ei kerrostaloihminen paiskataan hänelle luontaisemmasta elinympäristöstään pois, kerrostaloon.

 

Kalle Koululaisen tavarat ovat tilanahtauden vuoksi pitkäaikaissäilytyksessä mummin luona. Kirjat, pelit, karkkipaperi-  ja kivikokoelma. Niin ja ne rakkaimmat; bassovehkeet. Omakotitalossa lapsi sai soittaa musiikkia bassovahvistimen kanssa. Tum, tum, tum. Kotiin palaavan Naisen ensitervehdys alkoi useimmiten PIENEMMÄLLE! huudahduksella. Lapsi rakasti musiikkia ja sen selkäpiitä kutittavaa bassonjytkettä. Niin kuin nyt esimurkku poikamerkkinen lapsi rakastaa. Sitten tuli päivä, jolloin Kalle Koululaisen tavarat lähtivät pitkäaikaissäilytykseen ja lapsi muutti kerrostaloon. Oma huone ja tavarat vaihtuivat jaettuun iloon, joka ei kuitenkaan ollut vanhan sananlaskun mukaisesti kaksinkertainen.

Aina silloin tällöin Kalle Koululainen kyseli bassojensa perään ja yhtä monta kertaa Nainen vastasi, ”ei tänne”. Lapsen surua aikansa katseltuaan Naiselle kävi niin kuin äideille monesti käy, hän heltyi. ”Mutta sitten vain hiljaa”.

Kalle Koululaisella oli ollut rakkaat bassovahvistimensa kaksi päivää, kun kolmion postiluukusta kolahti. Nimetön viesti oli allekirjoitettu ”rakentavin terveisin”. Se  sisälsi sanat ”jatkuva meteli” ja ”valitus isännöitsijälle”. Meteli ja järjestyshäiriöt olivat kirjeen mukaan toistuvia, näistä viimeisimmät havainnot olivat päiviltä 15 ja 16. joista jälkimmäistä juuri tuolloin elettiin. Samansisältöinen viesti oli myös hissiaulan ovessa, sisältäen syytökset myös nuuskan laappimisesta pitkin seiniä ja muita mukavia järjestyshäiriöitä. Sivuhuomautuksena todettakoon, että vaikka Nainen yhdentoista tupakoimattoman vuoden jälkeen repsahti erokriisissään helpotusta tuovaan nikottiinikääryleeseen, nuuskaa hän ei ole koskaan edes kokeillut, saatikka laappinut mihinkään.

Takaisin kirjeeseen. Kalle Koululaisella oli ollut bassovahvistin kaksi päivää. Kyllä, kaksi ja nimenomaan päivää. Musiikin kuuntelu sijoittui kello 14-16 väliin, sillä muulloin lapsi oli koulussa tai Nainen kotona. Ilmeisesti Nainen sai nyt niskoilleen kaikki talossa männäsyksynä pidetyt yölliset bileetkin, jotka tulivat kahta kerrosta alempaa. Ja ne nuuskaraidat ja paskotut lasit nimitaulussa.

 

Naisella naksahti. Älkää ymmärtäkö väärin, asiasta saa ja pitää huomauttaa. Naisella naksahti, koska hänen ideologiansa mukaan koko kylä voi tarvittaessa kasvattaa lasta. Nainen harjoitteli sattuneesta syystä koko avioliittonsa ajan sanaista akrobatiaa, eikä vielä toistaiseksi ole tässä lajissa toiseksi jäänyt. Niinpä hän laati vastineen hissiaulan oveen. Viestissä Nainen aidosti pahoitteli lapsensa aiheuttamaa kahden päivän järjestyshäiriötä ja opastettiin arvoisia naapureita siitä, kuinka he voisivat tarvittaessa tulla rohkeasti suoraan soittamaan ovikelloa ja kertomaan Naiselle, jotta tämä kasvattajana voisi puuttua lapsensa aiheuttamaan kärsimykseen ja mielipahaan. Fiksut aikuiset näet toimivat niin. Miten voi kasvattaa ja puuttua asioihin, joista ei tiedä? Varsinkin ennen isännöitsijälle soittoa kannattaisi varmistua siitä, että jatkuva meteli, nuuskan laappiminen ja lasien paskominen on totisesti ollut lähtöisin juuri kyseisestä asunnosta, eikä esimerkiksi kerroksesta numero kaksi. Tyhmempikin saattoi poimia rivien välistä sanat ”idiootti”.  

 

Ei auttanut Kalle Koululaisen kyynelsilmin lausutut sanat ”äiti, mä en ees kuunnellut lujalla”. Bassot lähtivät.

 

Nainen on aina ollut tarkka siitä, että hänen toimestaan kukaan ei kärsisi tässä asumismuodossa. Asunto numero 18 hiljeni aina kello 20,00, jolloin kaksi nuorinta hellantelttua meni nukkumaan. Nainen ei pitänyt bileitä, ei selvittänyt riitojaan yöllä 02.40, eikä porannut taulunreikiä sunnuntaiaamun ratoksi. Sen sijaan Nainen kuunteli yläkerran norsulauman vinksahtanutta vuorokausirytmiä. Hiljaisuus kello 22-07 tuntui olevan vitsi kyseiselle herrasväelle ja sitä tarpeeksi monta viikkoa kuunneltuaan Nainen kävi rakentavassa mielessä keskustelemassa asiasta. Ja kas, vaikka meteli ei koskaan täysin loppunut, se väheni potenssiin kymmenen. Nainen ei siis soittanut isännöitsijälle, liimaillut lappuja hissiaulan oveen tai lakannut tervehtimästä. Suora, fiksu palaute asiasta on aikuisten tapa toimia.

 

Naiselle ei koskaan selvinnyt kuka vetäisi herneet syvälle keuhkoputkiin rakkautensa hedelmän musiikinkuuntelusta, kunnes tuli eräs kaunis pakkaspäivä. Tapahtui niin, että pieni perhe lähti ihanaan isoon pulkkamäkeen keskellä kirkkainta päivää. Kotiipihaan tultua lapset menivät edeltä kelkkoinensa hissiin ja kun Nainen hetken kuluttua astui rappukäytävään, häntä vastassa oli Mummo.

”Oliko ne sun lapset jotka tästä äsken meni?” Nainen vastasi myöntävästi ja jäi odottamaan sanoja ”suloiset” tai ”fiksuja” sillä lapset tervehtivät aina naapureita ja pitivät ovia auki. Sen sijaan Mummo alkoi huutaa niin, että syvät rypyt huulien ympärillä oikenivat kuin ihmeitä lupaavien seerumien mainoskuvat. Lasten olisi pitänyt hissillä kulkemisen sijaan kantaa pulkat ja kelkat neljänteen kerrokseen, koska muuten tulee METELIÄ! Keskellä päivää, kymmenen sekunnin ajan. Meteliä. Pulkka selvästi kolahti hissin lattiaan, hän kyllä kuuli sen. Tadaa! Herneen henkeenvetäjä taisi löytyä…

 

xxx

 

Nainen kuuntelee kuinka viereisellä työmaalla juntataan betonipaaluja maahan. Paukkeen läpi kuuluu kuitenkin toinen ääni. Hetki sitten taloon muuttanut romaniperhe laulaa karaokea. Sanoista saa selvää, vaikka kyseinen perhe asuu kaksi kerrosta ylempänä. Naista ei millään muotoa häiritse tuo päivittäin toistuva epävireinen Jenni Vartiais- wanna bee. Sen sijaan hän hellii itseään mielikuvalla Mummosta joka jossain tämän betonielementtihelvetin kätköissä tukehtuu kiukkuunsa.

 

Yksi asia on saletti. On olemassa kerrostaloihmisiä ja ei kerrostaloihmisiä. Mummo totisesti lukeutuu jälkimmäisiin.