Tutkimusten mukaan ihmisen luovuus on huipussaan nelikymppisenä. Naisella on siis vuosi aikaa kirjoittaa kirja ja pitää taidenäyttely. Helppo nakki opiskelevalle yyhoomutsille. Niin, ellei sitten nelikymppisyyteen lasketa tulevaa kymmenvuotiskautta kunnes ajokortin numeroista saadaan nopealla matikalla ynnättyä vitosella alkava luku. Lisäaika ei kyllä olisi mitenkään pahitteeksi, vaikka periaatteessa se kirjakin on jo tehty. Se nyt vain sattuu olemaan mallia ”editoi raskaalla kädellä tai jätä moottoritielle ja katso miten rekka levittää sen hienoksi silpuksi pientareelle”. Ihan vain muutama miete kyseisestä tuotoksesta mainitakseen.
 
Toinen tutkimus kertoo ihmisen olevan onnettomin nelikymppisenä. Onnellisuus on U:n muotoinen kaari, jossa kyseinen numeropari köllöttelee pohjimmaisena. Ei tarvitse olla mensan jäsen ymmärtääkseen näiden kahden tutkimuksen yhteyden. Mitä ahdistavampaa elämä on, sitä lujemmin Nainenkin luo. Pako. Sitähän se on. Pako maailmaan, jossa ei ole onnellisuuskäyriä ja oikeassa olevia tutkimuksia. Tässä kyseisessä luovuutta koskevassa ovat toki olleet mukana ihan toisen sarjan painijat kuin Nainen. Ihka oikeat kirjailijat, kuvataiteilijat ja muusikot oikeine näyttöineen.
Nelikymppisellä on jo poljettuja kilometrejä joista jakaa. Tarpeeksi virtaa toteuttaa ideoitaan. Ja onnettomuus huipussaan. Keskimääräisesti tietenkin, sillä jokaisen ainutlaatuinen elämä joko laahaa jäljessä, kiiruhtaa edellä tai sitten kulkee täsmällisesti viisaampien meille kertomien virstanpylväiden mukaisesti.
Ja sitten tulee muuttuva tekijä. Eräs suuri vakuutusyhtiö teetti taannoin kyselyn, jonka mukaan ihmiset uskoivat / kertoivat elämän olevan onnellisinta, tadaa, nelikymppisenä! Ikähajonnan ollessa 18-74v, voidaan esittää tietenkin kritiikkiä siitä, että nuoret ne kuvittelevat ja vanhemmilla aika kultaa muistot. Entäs me kohderyhmäläiset sitten?

Onni. Kel onni on. Miehen nimi. Inno toisinpäin.
Kukaan toinen ei voi tehdä meitä onnelliseksi. Lastenisä yritti kyllä kaikkensa, jotta Nainen olisi ymmärtänyt edellinen lauseen vääräksi. Kunhan Nainen vain olisi ollut toisenlainen, niin…blaa blaa blaa.
Onni löytyy itsestä. Arjesta. Pienistä asioista, joista tulee yhdessä isoja. Jos kukaan muu ei voi tehdä meitä onnelliseksi, niin eikö sitten sama toimi toisinkin päin? Kukaan muu ei voisi tehdä meitä myöskään onnettomaksi. Lastenisä oli sekä oikeassa, että väärässä. Toinen ihminen voi tehdä meidät onnelliseksi, aivan kuten onnettomaksikin. Mutta se mitä kannat sisälläsi, määrää kumpaan suuntaan arpa lopulta lankeaa.

Nainen sai taannoin viestin ystävältään kello kaksikymmentäkaksijotain. ”Kiitos että olet elämässäni”. Miten ihana, lämmin läikähdys kävikään Naisen sieluriepuun.
Ihmisen perustarve on kuulua johonkin. Olla vuorovaikutuksessa. Tulla kuulluksi ja nähdyksi. Kuulla ja nähdä. Ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Joidenkin onni on rakkaus, toisten ystävyys. Lapset. Perhe. Työ. Harrastus. Lemmikki. Lista on loputon, eikä siinä ole ainuttakaan väärää veikkausta. Vaikka elämä olisi kuinka onnetonta, raskasta ja tarkoituksettomalta tuntuvaa, siinä on paljon onnenhippuja. Kuitenkin.
 
Yksi ihmisenä olon oudoimpia asioita on, että voit olla yhtä aikaa onnellinen ja onneton. Ja juuri kun ajattelet asioiden olevan, jos nyt ei loistavasti niin ainakin hyvin, alkaa takuulla sataa kuraa niskaan. Sillä taatusti tulee vastoinkäymisiä. Joillekin tiheämmin, toisille harvemmin. Sellaista ihmistä ei olekaan, jota ei aina välillä kohtalo potkisi. Vaikka aika usein he tuntuvatkin naapurissa asustavan. Ajavat audilla. Voittavat arpajaisissa ja näyttävät ärsyttävän, no onnellisilta. Hannu Hanhet...
Kuluneet kaksi ja puoli vuotta ovat olleet Naisen elämän hirveintä aikaa. Ihan luokatonta paskaa toisinaan. Samalla kuitenkin ihaninta. Ja ehdottomasti onnellista kaikessa murheessaan. Kahden ja puolen vuoden aikana Nainen on siivonnut isolla kädellä. Inventoinut, laskenut ja punninnut. Ja jäänyt plussan puolelle kuitenkin. Läheiset, niissä se onni lopulta on. Ihmiset, joilta saa ja joille antaa. Jotka laittavat illalla kello kaksikymmentäkaksijotain tekstiviestin. Jotka saavat nauramaan. Itkemään. Tuntemaan.
 
Kel onni on, se onnen kätkekööt. Mutta vain sydämeensä.