Isänpäivä ei herätä enää minkäänasteista melankolista ailahdusta. Ei haikeutta, surua, mitään. Ainoa asia joka saa Naisen tänä liputuspäivänä ärsyyntymään on tauoton sade, joka tekee koiran kanssa lenkkeilystä kaikkea muuta kuin nautinnon. Tänään on isänpäivä. Lapset ovat isällään. Piste.
Oli aika, jolloin juhlapyhät kuolivat kerralla. Ja tuli aika, jolloin ne syntyivät uudelleen vailla perhejuhlan leimaa. Se mitä tapahtui välissä on pitkän ja itkun tulos. Isänpäivää voi viettää myös äiti, joka hoitaa taloudessaan kyseistä virkaa. On nainen ja siinä ohessa vähän mieskin. Korjaa, painii ja keppostelee. Ei omista isäkarhun vahvoja käsiä, mutta äitikarhun valtavan sydämen. Ja mitä tehdä käsillä, jos sydän puuttuu?

Isä on kallio, lämmin ja vahva nojata aurinkoisena päivänä. Sateella toisinaan petollisen liukas, mutta sen kun tietää osaa askeleensa asettaa.
Isä on luja. Pysyvä. Ikuinen. Ja kun se ikuinen sitten lähtee seuraavan helman perään, jää äiti isäksi korjaamaan, painimaan ja keppostelemaan. Viettämään yksin isänpäivää, joka on vähän hänenkin päivänsä taloutensa ainoana vanhempana.
Älkää käsittäkö väärin. Isät ovat kyllä päivänsä ansainneet. Askartelut, kortit ja halauksensa. Maailma on täynnä ihania isiä. Kunpa he ymmärtäisivät arvonsa. Tai ei. Kunpa heidän arvonsa ymmärrettäisiin.
Naisenkin lapsilla on isä. Ei kummoinen, mutta isä kuitenkin. Persiillepotkittava nahjus, joka oikein potkittuna pääsee kyllä perille. Tai sinne suuntaan. Mikäli ei siis eksy matkalla. Ja tänään lapset ovat isällään, ainoalla miehen mallilla, joka heidän elämässään käy joka toinen viikonloppu. Nainen istuu oman isänsä kahvipöydässä kera kahden eronneen sisarensa ja miettii että olisihan tässä voinut toisinkin käydä. Olisit iskä tonttisi muinoin hoitanut paremmin, voisi tyttärilläsikin olla toisin. Jos ei muuten niin miesvalinnan suhteen.  Minkäs teet. Niillä palikoilla kukin leikkii, jotka on Isossa Jaossa saanut. Isäkin.


Isänpäivä. Ei tunnu enää miltään.
Kaksi vuotta sitten Nainen itki. Kalle Koululainen teki Lastenisälle kortin, jota ei koskaan antanut. Koska koulussa piti tehdä niin. Ja Tyttöprinsessan tarhassa oli isänpäiväkahvit edeltävän perjantain iltapäivänä. Nainen haki lapsen pois sitä ennen.
Erolla ja lapsilla on yksi numero, kolmekymmentätuhatta. Niin montaa lasta ero koskee joka ikinen vuosi. Siis todellakin, joka vuosi. Ja joka ikinen vuosi nämä lapset askartelevat kouluissa ja tarhoissa isille kortteja. Niillekin, joita ei voisi enää vähempää heilauttaa entisen liiton lapset.  Vakiovastaus on, että voihan sen kortin toki tehdä vaarille, kummille tai koiralle. Aliarvioiden lapsen älykkyyttä ymmärtää, ettei se ole sama asia. Ei sama asia lainkaan.
Ei Naisella ole tähän mitään järkevää sanottavaa. Isänpäivästä on eron jälkeen tullut hänelle ihan tavallinen sunnuntai. Lapset saavat kuitenkin pitää isänpäivänsä juhlasellaisena ja antaa aikaisen aamuherätyksen aamiaisineen. Nainen ei näin enää koskaan juhli.

Sen sijaan Nainen juhlii tänään vanhemmuuden päivää. Ottaa kaukosäätimen ja kaljan ja kellahtaa sohvalle. Joskus on ihan kiva olla taloutensa ainoa isä.