Koska edelliseen kirjoituksen kommenteissa saatiin myös näkökulmaa naisten ja miesten ajattelutapaan ja aivojen rakenteeseen, jatkaa Nainen samalla teemalla.
 
Nuorempana Nainen ajatteli, että miehet ovat niitä jotka tarvitsevat enemmän omaa aikaa. On harrastuksia, kavereita, töitä ja tyttöystävä, joka notkuu mykän puhelimen vieressä mustasukkaisuudesta kihisten.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kuvio on kääntynyt päinvastoin. Nainen ei tunne yhtäkään lajitoveriaan joka ei kaipaisi tätä jaloa hiljaisuuden ilmentymää.
Toki tuntee naisia, jotka kaipaavat myös lisää yhteistä aikaa puolisonsa kanssa. Se ei vähennä heilläkään tarvetta olla myös yksin.
 
Naisten oma aika on vaikeasti määriteltävä kokonaisuus, sillä sen kestoa saattaa olla mahdoton tietää etukäteen.
Sanotaanpa vaikka että nainen lähtee päiväksi kaupungille. Päivä voi käsittää joko yhden kireän tunnin, jonka aikana huomaa PMS-turvotuksen ylittäneen sietokyvyn seistä sovituskopin kelmeissä valloissa numeroa liian pieni riepu päällä. Tai vaihtoehtoisesti koko päivä ystävien kanssa lounaineen ja kahvitteluineen ja ehkä pikku drinksut siihen päälle. Koko päivä voi siis olla tunti tai kello 10-22 tai jotain siinä välissä.
Viitaten Sohvasian kommenttiin edellisessä kirjoituksessa; jos nainen sanoo tarvitsevansa omaa aikaa, mies kysyy montako minuuttia. Totta, jos kyseessä on päivä kaupungilla. Mutta...
 
Esimerkki;
 
Nainen ilmoitti Mies Ystävälle haluavansa olla torstai-illan yksin lasten lähdettyä Isilään, uupuneena kahden viikon "olen vain teitä kaikkia varten"- jaksosta ja lisäsi vielä, että Mies Ystävällä ja Naisella olisi kuitenkin kolme yhteistä päivää aikaa. Yksi ilta yksin, kolme yhdessä. Ei. Ei mennyt ymmärrykseen.  Miksi kuulsi läpi Mies Ystävän äänestä. Aika usein ei edes kuultanut, vaan oli ihan suoraan sanottu. Kyse ei siis ollut lainkaan siitä, että yksin olemisen aika olisi ollut jotenkin määrällisesti hankala mieltää tai että Nainen ei olisi selkeästi esittänyt asiaa ja tahtoaan olla yksin. Kyse oli vain ja ainoastaan siitä, että toinen osapuoli ei halunnut Naisen haluavan omaa aikaa.
Pahimmillaan Naisen ollessa yksin Mies Ystävä lähetti viestejä, soitteli, pommitti monta kertaa illan aikana, sillä jos hän olisi lakannut niin tekemästä, Nainen olisi saattanut unohtaa Mies Ystävän olemassa olon. Puf, tuosta vaan.
Kuulkaas hyvät miehet. Naiset eivät toimi niin. Naisten rypäleaivoissa asiat on ja pysyy. Todisteena tästä on uskomaton kyky vatvoa asioita viime vuosikymmeneltä riidan aikana.
Empaattisena ihmisenä Naisen on kuitenkin helppo ymmärtää, että toisesta riippuvalle ihmiselle yksin oleminen on hyvin ahdistavaa. Minuutit matelevat. Aika ei kulu. Voinko soittaa? Ei, laitan viestin. ”Rakas, kaipaan” Noin. Nyt se lähti. Ei vastausta. Kolme minuuttia jo kulunut. Ei vastausta. Ei vieläkään. Ei vieläkäääään…Nyt kyllä soitan. ”Mikset sä vastannut mun viestiin? Mä jo ajattelin, että jotain on sattunut?”

Joo, kymmenessä minuutissa.
 
Raivostuttavinta oli lukea tenttiin. Keskeytys. Lukea tenttiin. Keskeytys. Tikusta asiaa tai kysymys ”mitä teet?”. Ööö…no totaa…Sama juttu maalaamisen ja ompelun kanssa. Keskeytys hyvään flow-tilaan on infernaalisen ärsyttävää. Lasten vuoksi puhelimen oli kuitenkin pakko olla päällä, vaikka Nainen tiesi että harvaa poikkeusta lukuun ottamatta tuskin se soi. Emoudesta ei voinut olla täysin lomalla. Yksin olemisen idea on olla yksin. Viesteihin vastaamisen jatkuva vaatimus puolestaan ”olen teitä kaikkia varten” jatkumo.
Mies Ystävän puolustukseksi täytyy sanoa, että tämä kyllä petrasi viime aikoina. Ei soittanut, mutta sitten kun soitti, teki toisinaan selväksi että ei soittanut, koska ei saanut. Oliko se sitten petraamista lainkaan, mene ja tiedä. Naisen sietokyky kaikenlaiseen roikkumiseen oli kuitenkin ylitetty jo aikoja sitten.

On ihmisiä, joiden tarpeet käyvät miltei täydellisesti yksiin. Ja on ihmisiä, joiden eivät. Onni että ylipäätään ihmisellä on niin paljon erilaisia tarpeita, että niiden yhteensovittaminen on jopa ihan mahdollista. Tarpeet  läheisyyteen ja seksiin ovat joillekin ehdottomia kynnyskysymyksiä. Jos toinen haluaa kerran vuodessa ja toinen kerran tunnissa, ei tarvinne kummoisiakaan ennustajan kykyjä nähdäkseen lopputuloksen. Oman ajan tarve on ihan yhtä lailla esimerkki kahden eri ääripään yhteen sovittamisen mahdottomuudesta. Kun ei kohtaa, niin ei kohtaa.

Kaikki tämä on vain Naisen puoli tarinasta. Mikäli Mieheltä kysyttäisiin, Nainen on kylmä ja kantaa mukanaan kuudentoista vuoden mustasukkaisuustraumoja. Tai jotain. Koska tämä on Naisen blogi, Nainen vastaa vaikka ei kysytä. Nainen oli aina ennen kaikissa suhteissaan se tarvitsevampi. Se joka kaipasi enemmän. Se joka antoi enemmän. Se joka rakasti enemmän. Myös silloin kauan sitten, kun Nainen ja Mies Ystävä olivat ensimmäisen kerran rakkaita toisilleen. Kahdessakymmenessä vuodessa asiat ehtivät kääntyä komeasti päälaelleen.

Mies Ystävä on aidosti ihana ja hyvä ihminen ja hänestä saa joku vielä hyvän rakkaan. Joku sellainen, joka on kuin Nainen kauan sitten. Sellainen, joka tarvitsee paljon kaikkea paitsi yhtä. Omaa aikaa.