Suositun veikkauspelin mainoslause menee kutakuinkin näin; elämä voi muuttua. Muistutuksen tästä sai Nainenkin omassa pikkupikku elämässään männäsunnuntaina, joka kaikeksi ironiakseen oli tämän ja Lastenisän hääpäivä.

Sattuipa olemaan rippijuhlat, joihin Nainen meni nuorimmaistensa kanssa. Koska ikiliikkujia on turha istuttaa kirkkoon kahdeksi tunniksi, saapui Nainen lapsosineen suoraan juhlapaikalle vastaanottamaan päivän päähenkilöä. Vastoin tapojaan Nainen oli ajoissa. Hyvin ajoissa. Tytti Tarhalainen käytti turhauttavan odotusajan kuten veljensä ja serkkunsakin, hyppi rivitalon etupihan kalliolla ja kivillä. Naisen ainoa huoli koski vain ehjiä sukkahousuja ja niiden pysymistä sellaisina. Niin ja valkoisina. Niinpä Nainen toisti lakonisesti samaa mantraa ”älä sitten sotke itseäsi”. Ei tullut mieleenkään että esikaupunkialueen pihapiirissä voisi sen suurempaa vahinkoa tapahtua, ellei nyt kaatumista oteta lukuun. Varsin ketterien pikkuapinoiden ollessa kyseessä, ei sekään niin kovin todelliselta uhkalta vaikuttanut.
 
Juhlakalu (miksi juhlittua henkilöä kutsutaan kaluksi? Jotenkin perverssiä tai jotain.) saapui komeana puvussaan ja päästiin asiaankuuluvien halausten jälkeen siirtymään sisätiloihin. Tytti Tarhalainen alkoi riisua sukkahousuja, niitä ehjiä ja valkoisia, ja näytti jalkaansa noussutta paukamaa. Mummi parahti ampiaisen pistäneen Tyttiä, joten Nainen kaivoi varasilmänsä kotelosta ja katsoi jalkaan noussutta paukamaa tarkemmin. Ja kas. Siinä oli kaksi pientä ja sievää reikää. Täsmälleen käärmeen hampaiden mentävää.

Mitä sitten tapahtui, ei koskaan poistu Naisesta. Auto oli kauempana kadulla, joten Nainen lähti sitä hakemaan. Tällä välin Naisen Sisko soitti päivystykseen.
Askeleet autolle. Niitä oli monta. Ja sitten tapahtui se, joka tapahtuu vain kahdessa tilanteessa; humalassa tai äärimmäisessä hätäänyksessä. Arvannette kumpi tässä oli kyseessä. Avaimet jotka ihan takuulla olivat käsilaukussa, eivät löytyneet. Eivät sitten millään. Lopulta Nainen kaatoi koko kassin sisällön konepellille huulipunan ja kolikoiden kilistessä iloisesti kadulle. Päässä takoi vain; ”äkkiä, pian, voi hyvä Jumala, äkkiä nyt”.

Kaikeksi onneksi Tytti Tarhalainen oli erittäin hyvävointinen kun Nainen kantoi tämän autoon, autosta päivystykseen, päivystyksestä lopulta lastenosastolle. Ainoa hetki, jolloin ruma pelko riipaisi jo ennestään hädissään pyristellyttä äidinsydäntä oli kun auton takapenkiltä kuului;
”äiti mun on kova jano”. Ne sanat jotka Nainen lausui takaisin, eivät kompanneet mitenkään pään sisällä takoviin. ”Ei hätää, kohta ollaan perillä ja saat juotavaa”.  Shokki. Romahdus
Kaasu painui pohjaan ja ikään kuin autovanhus olisi kerrankin ymmärtänyt kiihtyä kuten silloin nuorena ja kiiltävänä ottaessaan ensimmäisiä tunnustelevia liikennevalolähtöjä kuumalla asfaltilla.  Ei tullut shokki eikä romahdus. Välähdyksestä sen sijaan ei vielä voida olla varmoja. Oli vähän muuta mietittävää, kuin tien varressa tuijottava kameratolppa.

Toisin kuin elokuvissa, käärmeenpuremaan ei ole tai ainakaan anneta vastamyrkkyä. Nainen ajatteli, että sairaalakeikka kestäisi max kaksi tuntia ja sitten ollaan hohhoijaamassa kotona. Siinä kohtaa kun lääkäri antoi hoitajalle ohjeita ainakin vuorokauden tarkkailua varten ja viimeistään mainitessaan teho-osaston Naiselle valkeni koko jutun vakavuus. Ei täältä sitten ihan niin vaan lähdettykään. Käärmeenpureman hoito perustuu oireiden- ja munuaisten toiminnan tarkkailuun. Pistokohdan turvotusta mitattiin, kuten verenpainetta ja lämpöäkin. Jälkimmäinen nousi onneksi vain hetkeksi.
Tytti Tarhalainen oli ihan mielettömän urhea. Kanyylin laittokaan ei saanut tytön ilmettä värähtämään, vaikka Nainen sanoi ettei aina tarvitse olla reipas. Saa huutaa ja itkeä, mutta paikallaan pitää olla. Äitiäkin itketti, niin paljon että kurkkuun kasvoi kireä kaktus.
Tämä oli niitä hetkiä, jonka olisi halunnut jakaa toisen kanssa. Jonkun, joka rakastaa lasta yhtä varauksetta. Jonkun, joka on ennenkin lähettänyt hiljaisen pyynnön taivaaseen. Silloin kun aukile alkoi pullottaa vauvana. Kun jaloista laskettiin kuusi ampiaisen pistoa yhdellä kertaa. Kun kuume ei laskenut edes lääkkeellä. Silloin kauan sitten. Nainen soitti Lastenisälle, sillä tämä nyt sattuu olemaan lasten isä. Ei vastausta. Nainen laittoi teksiviestin Lastenisälle. Kolmen tunnin kuluttua tuli vastaus, ”ok”.
Ok? No ***** ei ole!!! Mikään ei ole ok. Lastasi on purrut käärme ja sinä apina vastaat ok? Ja siinä hetkessä Naisesta karisi kaikki pehmeys, mitä tuli tahtoon jakaa huoli Lastenisän kanssa. Näinhän se aina meni. Nainen sai yksin kantaa kaiken, olla vahva, pärjätä. Kestää ja sietää vielä kauan sen jälkeen kun olisi halunnut edes jakaa murheensa.
 
Kolme tuntia. Lastenisähän on lomalla, eikä vastaa puhelimeen. Mutta voiko lapsistaan olla koskaan lomalla? Varsinkin kun sitä on vain kotonaan, eikä Ranskan Alpeilla.
Ok-viestin jälkeen kului vielä puoli tuntia, kun Lastenisä sitten soitti. Ehkä Lastenisällä oli muuta tekemistä. Ajoi parran. Leikkasi nurmikon, luki lehden ja kävi paskalla. Puolessa tunnissa ehtii paljon. Nainenkin ehti. Esimerkiksi miettiä sata tapaa vetää Lastenisä munistaan köyteen.

Löytyihän se sisäinen uinuva isyyskin ja Lastenisä saapui lopulta sairaalaan ja myöhemmin vielä päästämään Naisen hakemaan hyvin pelästyneen ja itkuisen Eetu Ekaluokkalaisen mummilasta kotiin. Pojalla oli ollut kovin ikävä siskoa ja äitiä ja kaikista vakuutteluista huolimatta iso pelko pienillä harteilla.
Jos oli Tytti reipas ja pikemminkin utelias sairaalaseikkailuaan kohtaan, Eetu ei ollenkaan. Voi miten Eetu itki. Itki ja murehti. Miten se sisko siellä nyt pärjää yön. Sisko pärjää, kyllä. Isi on siellä kunnes Tytti nukahtaa. Ja heti aamulla mennään yhdessä katsomaan. Jostain syystä isin läsnäoloa enemmän Eetua lohdutti kummallinen sattuma, sillä Tytin päiväkotiryhmästä tuttu poika sattui juuri viereiseen vuoteeseen. Nyt siskon ei tarvinnut olla yksin. Äitiä lohdutti eniten, että kyseisen pojan isä jäi sairaalaan yöksi ja sattuipa olemaan vielä lääkäri ammatiltaan.
Eetu halusi kuitenkin ehdottomasti nukkua patjalla lattialla isompien veljien kanssa, sillä Tytin poissaolo kerrossängyn yläpedistä oli liian kova paikka.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tytti Tarhalainen kotiutui antibioottikuureineen aamupäivällä ja kun Lastenisä saapui myöhemmin hakemaan neljää jälkeläistään viikon lomalle isilään, saivat Tytti ja Eetu jäädä äidin luokse. Illalla lasten mentyä nukkumaan Nainen itki vielä vähän. Lähetti pienen kiitoksen ylös ja totesi, elämä voi todellakin muuttua.

Onneksi se ei tehnyt niin.