Vanhempi herrahenkilö raahaa valtavia kivenmurikoita keskelle kulkuväylää. Sepelvaltimotaudin ahtauttamat suonet huutavat armoa, mutta harvenevan päälaen kirkkaan punaisesta väristä päätellen tätä setämiestä ruokkii eräs vahvimmista alkukantaisista voimista joka ei kuuntele verenpainetta eikä tottele järkipuhetta. Nimittäin viha.
Kivet on saatava kulkuväylälle, erottamaan omistusasunnot ja köyhät. Eli vuokralaiset. Muutenhan ne yhteiskunnan pohjasakat tulevat pihoille pyörimään ja tietäähän sen miten siinä käy. Asuntojen arvo siinä laskee.

Kun herrahenkilö on saanut neljä valtavaa kiveä pyöriteltyä paikalleen, hän alkaa itkettää Naisen naapuria, joka pahaksi onnekseen tiedustelee syytä kulkuväylän tukkimiseen.
Tästä ei sitten enää mennä autolla. Ei pyörällä. Ei jalan!
Meidänpuoli-heidänpuoli.
Koska kyseessä ei ole karttaan merkitty pelastustie, vähänpä siinä voi sitten tehdä. Tie voidaan yksipuolisesti tukkia.
 
Lapset eivät näitä aikuisten lompakon paksuudella mitattavia rajoja yleensä kunnioita, ainakaan alle kouluikäiset, joten heille kovasti onnea yritykselle hakea ystävää leikkimään ”sieltä toiselta puolelta”. Rajaa kun ei saa ylittää. Ei autolla, pyörällä, kävellen. Ehkäpä entisaikojen ”äiti tuu ikkunaan” huudon sijaan Naisen pihapiirissä raikaa pian ”kaveri tuu ulos leikkimään”. Turvallisesti, muurien tältä puolen. Anteeksi. Kivien tältä puolen. Eihän tässä nyt sentään Berliiniä halkaista. Kai.


Omistusasunnot ja vuokrasellaiset sijaitsevat nätissä ringissä, takapihat samalla puolella. Etupihojen kautta kiertää tie. Ympyrä. Naisen asunto sijaitsee lähinnä ”rajaa” ollen vuokratalojen päätyhuoneisto, periferia ennen Onnelaa. Naisen ovelta on lyhyempi matka viedä postit ja hakea lehti suoraan oman takapihan kautta, kuin kiertää omistusasuntojen läpi. Naisen parkkipaikalta on sama matka tielle, ajaa sitten ympyrää kummin päin hyvänsä. Käytännössä kukaan vuokrataloista ei aja autolla omistusasuntojen kautta. Naisen auto on kauimmainen, jolloin muilla on vielä lyhyempi ajaa omaa ja sallittua reittiä. Eikä Nainenkaan aja omistusasuntojen pihan poikki. Miksi? Ehkä se on vain tapa. Mennä omien pihojen kautta. Matka on joka tapauksessa sama eikä siitä lyhene, ei vaikka senttimitalla tulkittaisiin. Sen sijaan joku toinen poloinen saattaa kävellä hakemaan lehden ja kiertää samalla ympyrä. Onpa Nainenkin kerran kävellyt metsään tuota kautta. Julmettua.

Mikä sitten sai setämiehen suunniltaan? Taksi. Pahaksi onnekseen vuokrataloissa asuu pieni lapsi, joka on vaikeasti vammainen. Joka päivä viitenä viikossa, tilataksi ajaa vuokratalon eteen, ottaa aamupäivällä pienen pyörätuoleineen kyytiin ja palauttaa iltapäivällä. Ja tekee synneistä suurimman, ajaa omistusasuntojen edestä ympyränpuolikkaansa kokonaiseksi. Taksi ei suuren kokonsa vuoksi pysty ahtaassa pihassa kääntymään helposti ja väylä on tasaista suoraa asfalttia hamaan loppuun saakka. Oli. Nyt siinä keskellä kököttää neljä valtavaa kiveä.
 
Kivet ovat vasta alkusoittoa. Tähän tulee kyltti. Se on jo tilattu, koska taksisetä potkii kivet **ttuun tieltä ja ajaa kaksi kertaa päivässä pihan läpi. Ettäs kehtaa. Vie vammaista lasta kuntouttavaan päivähoitoon. Hirveä ralli. Vähemmästäkin menee hermo. Ei se mitään, että omistusasunnokkaat ovat todistettavasti myös kulkeneet vuokralaisten puolelta. Että heidän lapset juoksevat vuokratalojen pihoilla, keinuvat keinussa, tekevät mutavelliä ja savikakkua vuokratalojen hiekkalaatikolla. Kuten lapset tekevät. Vapaina. Mutta se toimii juuri ja vain näin päin. Vuokratalojen lapsilla ei ole asiaa omistusasunnokkaiden luokse. Voi hyvää päivää mikä farssi.

Kivenpyörittäjällä ei voi olla muuta elämää kuin kytätä kaiket päivät kuka menee makuuhuoneen ikkunan edestä. Ei keittiön, ei olohuoneen. Makuuhuoneen. Mahtaa olla ankeaa istua ikkunassa, josta menee kaksi kertaa päivässä taksi ohi. Ehkä satunnainen roskapussin ulkoiluttaja. Eihän asia oikeastaan Naiselle edes kuulu. Mutta tulipa paha mieli itketetyn naapurinsa puolesta. Tällä kun on ihan todellisia ongelmia elämässään. Eikä vähiten vammautuneen lapsensa vuoksi.

Nainen on toki ennenkin törmännyt näihin taloyhtiöiden kiintiömulkkuihin. Mutta missään muualla ei näin räikeään jaotteluun asunnon omistajuussuhteen vuoksi. Koko tämän ajan kun Nainen on lapsosineen asunut uudessa (vuokra)asunnossaan, on kaikin tavoin tehty selväksi mikä ero on vuokra- ja omistusasumisen kesken. Naurettavinta onkin, että ulkoisesti samanlaiset talot ovat ripirinnan samassa pihapiirissä. On siinä ollut arkkitehdilla hauskaa.
Ja mikä on ihan superhauskaa, moniko paremman puolen asukas oikeasti omistaa osakkeensa? Vai mahtaako se sittenkin olla pankin? Sillä mikäli joku rahakasan päällä istuu, ostaa kyllä asuntonsakin ihan muualta kuin tältä puolelta kylää. Sieltä, jossa pikkuriikkisen kerrostalokolmionkin hinta on kuusinumeroinen ja alkaa seiskalla.

Naisella oli kerran Oma Talo. Talo tosin oli yhtä vähän oma kuin keskiverto suomalaisella ylipäätään. Eli pankin. Mutta oli talo kuitenkin. Nainen vietti pikkuporvarillista elämää pikkuporvarillisessa ympäristössään. Mutta koskaan hänelle ei olisi tullut mieleen vieritellä kiviä keskelle tietä. Kaikkein vähiten tilataksin, joka kuljettaa vaikeasti vammaista lasta kaksi kertaa päivässä.
 
Hei Herra Kivenpyörittäjä. Naisen puolesta voit tunkea kivesi ja kylttisi sinne, jota suuri osa maailman väestöstä pyyhkii vasemmalla kädellä.