Päivät pitenevät, illat valostuvat ja kaikkien laskelmien mukaan Naisen vireyskäyrän tulisi nousta samaa matkaa lisääntyvän kirkkauden myötä. Vaan kun ei nouse. Sen sijaan se yksi käyrä kyllä nousee.
Tupakkalakko, huoli terveydentilasta vai muuten vaan uupunut?  Paha sanoa. Olo on kuitenkin koko ajan joko kireä tai väsynyt. Yleensä molempia.
Aamulla Nainen on koomassa, koska aamulla ollaan universaalisti väsyneitä. Kahvin jälkeen kooma helpottaa noin neljäksi minuutiksi. Sitten alkaakin jo aamupäiväkooma. Lounas kello kaksitoista ei piristä, vaan väsyttää. Ja niin ollaankin jo iltapäiväkooman puolella, joka on koomamuodoista se viheliäisin. Ei jaksa. Ei sitten niin mitään.

Nainen suorittaa kuuden viikon harjoittelua, joka käsittää istumista. Palavereissa, haastatteluissa, kokouksissa, koulutuksissa. Lääketieteessä henkilön tajunnantason arvioinnissa käytetään Glasgow’n kooma-asteikkoa, jossa luku 15 tarkoittaa täysin hereillä olevaa ja 3 syvästi tajutonta. Naiselle päivän istuminen ja sivusta seuraaminen ovat tuolla asteikolla ehkä sellaista femman luokkaa. Joo, tiedetään. Vakavalla asialla ei saa leikkiä. Eipä sillä, koko päivän mittaisesta koomailusta on hilpeys varsin kaukana.
Mitä enemmän Nainen seuraa vain sivusta, koska ei muuta voi, sitä vähemmän hän on henkisesti hereillä.  Auta armias jos koko päivä menee vailla ainuttakaan mahdollisuutta tehdä itse. Seitsemän tuntia kuluu lähinnä silmäluomien hallintaharjoitukseen. Pysykää auki, pliis. Oman pikantin osuutensa väsymykseen tuo todella huono sisäilma, joka on sekoitus muuten vaan huonoa sisäilmaa ja hallin puolelta tulevia pakokaasuja. Suloista.
 
Kun on koko päivän nukkunut silmät auki, luulisi illalla olevan potkua kotitöihin ja muuhun arjen pyörittämiseen. Pah. Kun olisi sitä energiaa edes nousta persiiltään, joka huutaa armoa koko päivän istumisen jälkeen. Pyykit, tiskit, ruuat, kaikki vaativat suurta ponnistelua. Illat menevät lähinnä odottaessa ihmettä, joka potkisi Naiseen lisää poweria. Sitten onkin jo kello kaksikymmentäyksijotain ja aika torkahtaa sohvalle kesken lempisarjan. Ja sama ralli seuraavana päivänä uudelleen.
 
Onhan se totta, että yksinhuoltajuus nyt vain sattuu olemaan hyvin uuvuttavaa. Kun ei ole kenenkään kanssa jakaa lasten logistisia ongelmia, kotitöitä, kaupassakäyntiä jne. Mutta hei camoon, kevät ja valo ja Naisen unentarve vain lisääntyy? Mahtaisivat evoluutiobiologit olla ihmeissään tämän elävän organismin tavattuaan.
 
Kevätväsymys. Onhan siitä monesti ollut puhetta. Toiset ihmiset vaan väsyvät jostain syystä enemmän, kun valon määrä kasvaa. Hetkellisesti ehkä, mutta väsyvät kuitenkin. Takana on pitkä ja uuvuttava talvi. Ehkä kroppa lyö jarrut pohjaan juuri kun pitäisi alkaa tehdä ja suorittaa kaikkien talviuinuttujen kuukausienkin edestä. Naisen pää on vieläkin syvässä unessa, eikä suostu ymmärtämään luonnon hienovaraista vihjettä, valoa.
 
Ehkä kyse ei olekaan keväästä. Ehkä takana on jotain muutakin. Henkinen tylsistyminen, elämä joka ei oikein anna mitään. Ei ainakaan nyt, eikä oikein lähitulevaisuudessakaan. Nainen on näet hyvin tylsistynyt. Väsynyt pyörittämään samaa karusellia päivästä toiseen. Arki on yhtä porua rahasta ja ajasta. Kaikki on vaan, plaah. Ei mitään uutta haastetta, ei sopivaa vuorta ylitettäväksi. Ei intoa, ei paloa. Jatkuva väsymys olkapäällä.
 
Ehkä se siitä taas joskus iloksi muuttuu. Tai ainakin kooma-asteikolla mitattuna lähemmäs sitä viittätoista.