Universumin kohtuullistamiskomitea mietti millaisen joululahjan antaisi Naiselle ja päätti antaa valon. Se oli pyöreä, keltainen ja siinä oli moottorin kuva. Ja se valo syttyi Naisen auton kojelautaan vain hetki sen jälkeen, kun kärry alkoi täristää ja käydä ainoastaan kolmella pytyllä.

Kirosana. Toinen kirosana. Ja sitten sellainen pitkä useamman kirosanan yhdistelmä. Auto siis hajoaa ennen Joulua, korjausarvio 1600 euroa.  Mutta ei hätää. Opintotuella tuollaisen summan raapii kasaan tuota pikaa. Eihän Naisen tarvitse jättää kuin esimerkiksi 914 litraa (laktoositonta) maitoa ostamatta. Summa raavittu.

 

Auto on Naiselle yhtä kuin vapaus. Vapaus kulkea korvesta Eetu Ekaluokkalaisen opinahjon ja Tytti Tarhalaisen päiväkodin kautta omaan kouluunsa. Vapaus käydä kaupassa. Vapaus viedä lapsia harrastuksiin ja kavereille. Vapaus tavata ystäviä. Vapaus rientää avuksi ja vapaus hoitaa asioita. Ja se joka kiekaisee jotain ilmastonlämpenemisestä ja yksityisautoilusta, kokeilkoot elää Naisen elämää taloutensa ainoana piikana, ei niin hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Onhan se ihan selvää, että kymmenen vuotta vanhaa pitää korjata. Mikään ei ole ikuista. Ei rakkaus, ei nuoruus, eikä ainakaan vapauden mahdollistava peltilehmä. Kyllähän Nainen sen tietää. Mutta että neljäntonnin koslaan kahden tonnin remppa? Kirosana. Toinen kirosana ja sitten sellainen pitkä useamman kirosanan yhdistelmä.

 

Sanovat, että meille jokaiselle on annettu jokin tehtävä täällä maallisen elämämme aikana, jokin asia mikä pitää oppia. Nainen tietää jo tehtävänsä. Hänen tulee oppia sietämään pettymyksiä, huolia ja jatkuvaa stressiä. Rahattomuutta, turvattomuutta, riittämättömyyttä. Naisen tulee oppia hallitsemaan taivaita hipovaa jormaa otsassaan, ettei se peittäisi näkyvyyttä kokonaan.

On useita tapoja oppia kestämään Naiselle annettua elämäntehtävää. Maratonpuhelut, liikunta, positiivinen ajattelu (positiivinen, muahhahhah). Mutta kaksi tapaa on ylitse muiden; Punaviini ja jatkuva väkertely. Jokainen itseään kunnioittava aikuinen tietää, että alituinen pikkupöhnässä pyöriminen ei ole pitkässä juoksussa kovin suotavaa, joten Nainen väkertelee. Lakkaamatta. Naisen kotona on kaikkialla keskeneräisiä maalauksia, rautalankaviritelmiä,  paperimassaa ja näihin tarvittavia välineitä. Koska myös Naisen lapset ovat saaneet äidinpuolta geeniperimässään väkertelyyn alttiin mielen, on Naisen kotona paitsi hänen omat väkertelytavaransa, myös lasten vastaavat. Auta armias jos joku erehtyy heittämään tyhjän vessapaperihylsyn roskiin!

 

Parhaat ideat tulevat näkyinä Naiselle juuri ennen nukahtamista. Kuvia, yksityiskohtia, toteutustapoja. Nuku siinä sitten, kun aivot suunnittelevat koko yön seuraavaa teosta.

Eräänä iltana juuri ennen nukkumaan menoa Nainen näki pallon. Se oli punainen, valkoisella hieman rustiikkisella taustalla ja siinä oli rautalangasta taivutettuja sydämiä. Ja nyt se on Naisen vessan seinällä. Miksi juuri vessan, johtuu siitä, että vessassa on punaisia yksityiskohtia, kuten pyöreä matto. Siksi pyöreä, siksi punainen ja siksi vessan seinällä.

Toisena iltana Nainen näki kaksi taulua. Paperimassasta tehdyt harmaat siivet ja sydämen, jotka olivat valkokuultolakatulla paperisuikalepedillä.  Niistä tuli juuri sellaiset ja nyt ne ovat seinällä.

Aina pikkutarkkoja kuvia maalannut Nainen näkee yhtäkkiä koko maailman täynnä mahdollisuuksia seuraavaan kolmiulotteiseen tauluun. Kierrätystä, ekologista, luovaa. Pakoa todellisuudesta, ongelmista, hajoavista autoista ja rikkimenneistä unelmista.

 

Sanovat että luovuus on parhaimmillaan nelikymppisenä. Ehkä se ei olekaan luovuus joka on, ehkä se onkin niin, että ongelmat ovat parhaimmillaan, eli pahimmillaan, nelikymppisenä. Ja Naisen tapaan väkertämiseen pakenevat ihmiset väkertävät. Näkevät ennen nukkumaan menoa kuvia, joista tulee tauluja.

 

Pensselit ja maalit ovat levänneet työttöminä Naisen tiskipöydän nurkalla nyt muutaman päivän. Tasan siitä asti, kun Universumin Kohtuullistamiskomitea lahjoitti Naiselle valon. Akuutin kyrvityksen ollessa päällä ei kuvia yksinkertaisesti tule.

Voi miten Nainen kaipaa näkyjään. Ne antavat ihanan paon maailmaan, jossa autot ovat ehjiä ja unelmat kokonaisia repaleisten sijaan. Maailmaan, jossa millään muulla ei sillä hetkellä ole väliä kuin harkitulla viivalla tai käsissä halutunlaiseksi taipuvalla massalla.

Ehkä jo tänä iltana uniaikaan Nainen näkee mielessään taas kuvan. Silloin hän tietää, että huomenna millään muulla ei ole enää niin valtavaa merkitystä. Ei edes valolla auton kojelaudassa.