Naisen otsaan kasvaa kaksimetrinen leka kuin huomaamatta. Niin huomaamatta kuin nyt sen kokoinen elin pystyy otsasta työntymään. Syitä on useita. Ensinnäkin Eetu Ekaluokkalainen paskoi Naisen läppärin hyppäämällä sen päälle. Älkää kysykö Naiselta miksi läppäri oli lattialla. Vain Eero Esikoinen tietää syyn siihen. Lämmin kiitos hänelle.

Hyppääminen oli tietenkin vahinko, kas kun valtavan jumppapallon päällä ei sitten pysynytkään ihan niin ketterästi, kuin elokuvissa. Harmi vaan, että laskeutumispaikka sattui olemaan Naisen henkireikä ja ”työ”väline.

Läppärin näyttö meni rikki. Sen tilalla on nyt valtavaa raatokärpästä muistuttava säröinen vihertävänmusta kuvio. Jep. Hajalla on. Läppäri kyllä näkyy television kautta. Naisesta on varsin kätevää selailla 42 tuuman tauluteeveestä nettiä. No ei ole.

 

Läppäriin saa kyllä hankittua ulkoisen näytön, mutta mikä läppäri se sitten enää on? Vain muisto siitä sylissä pidettävästä vapauden tuulahduksesta, jolla saattoi tulittaa ajatukset luettavaan muotoon heti tuoreeltaan.

Miespuolinen Ystävä ehdotti kotivakuutusta. Kun siitä vähennetään 150 egee omavastuu ja jokin hauskalla laskukaavalla toimiva käyttövähennys per kuukausi, jää maksettavaa ehkä noin kakskymppiä. Saa sillä perhepizzan ja ison colan. Harmi vaan että Kalle Koululaisella on keliakia, joten se siitä kimppapizzasta.

Neljän lapsen päätoimisesti opiskeleva yksinhuoltaja ostaa vessapaperia, ei kodinelektroniikkaa. Kännykkäkin on hajalla. Aaltoja.

 

Noh. Jotta päivä olisi ollut täydellinen, Eetu Ekaluokkalainen hyppäsi kerrossängyn tikapuilla (luit oikein) kylään tulleen Ystävän varpaan päälle sillä seurauksella, että se murtui. Sekin oli vahinko. Hassu yhteensattuma.

Kyseinen Ystävä sattuu olemaan miesmerkkinen ja toinen niistä senlaatuisista, joiden piti tulla kantamaan painavat Naisen muutossa. Muuttoon on aikaa viisi päivää. Ja murtuma paranee siinä ajassa? Not.

 

Elämässä sattuu ja tapahtuu, Naisen luona yleensä sitä ensiksi mainittua.

 

Kumpikaan näistä ei silti ole sen epämääräisen närästyksen syy, jota Nainen tätä kirjoittaessaan kokee. Tällä hetkellä Lastenisä, pian kuuden lapsen uusperheellinen (muahhahhah) sankari, muuttaa Mustasurman kanssa yhteiseen omakotitaloon. Kyseisessä substantiivissa on tasan kolme asiaa joita Nainen kadehtii. Oma. Koti. Talo.

 

Naisen erossa oli se onnellinen puoli, että läpeensä asti mätä mies sai jäädä. Sellainen se oli. On. Mutta kun siinä samassa meni talo. Ja ennen kuin joku taas ehtii kiekaista jotain materiaalista ja sen ismistä, niin korostettakoon että siitä ei ole kyse vähäisemmissäkään määrissä. Sosiaalisena erakkona Nainen on tarkoitettu asumaan vailla seinänaapureita. Ja köyhänä yksinhuoltajana se on täysin saavuttamaton unelma.

 

Lastenisän muuttoon sisältyy yksi iso peto. Se on karvainen ja haisee kurakakalle.

Entä jos se vie lapset? Kysymys on tietenkin täysin naurettava. Eihän se lenkkimakkaralla ja kaljalla käyvä möhö edes halua lapsia. Ei ainakaan kaikkia niistä. Mutta Lastenisä haluaa Kalle Koululaisen. Kyseinen lapsi lähti aamulla isänsä luokse auttamaan muutossa, koska halusi mennä. Sellainen vituttaa erityisesti. Nainen nieli karvaat sanansa ja lähetti lapsen matkaan iloinen hymy huulillaan. Samainen hymy pysyi edelleen huulilla Naisen kieltäessä ehdottomasti poikaa jäämästä isälleen yöksi uuteen kotiin. Sitä se vuodenisäpaskiainen näet ehdotti. Nainen vetosi huomiseen koulupäivään ja siihen, että Lastenisä ei saa kämppäänsä kondikseen iltaan mennessä, eikä Kalle Koululaisen yörauha ole muutenkaan taattu muuton melskeissä. Ja silloin nukutaan kun seuraavana päivänä on koulua. Kalle Koululainen tokaisi ”joo joo” ja lähti ovesta.

 

Entä jos se jääkin sinne yöksi? Entä jos se jääkin asumaan? Entä jos? Tästä pelosta ei pääse ikinä eroon. Ei koskaan. Se väijyy aina takaraivossa ja kasvattaa tilaisuuden tullen otsaan lekaa, vaikka kuinka yrittäisi olla kadehtimatta, ajattelematta, pelkäämättä.

 

Entä jos se todellakin vie Naisen lapset? Läppäreitä  paskovat, varpaita murtavat, rakkaat, voi miten rakkaat ihanat lapset. Sen jälkeen jää vain pimeää.