Naisen elämässä puhaltaa nyt navakasti. Sitä onko tuuli lempeä ja myöten, vai navakka ja vasten, on vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa. Todennäköisesti vähän molempia.

 

Kävi nähkääs näin. Nainen sai peruutuspaikan uudesta opinahjosta. Hänestä ei siis tule koskaan kätilöä nuoruudesta asti itäneestä haaveesta huolimatta. Mutta jotain ihmisläheistä ja tärkeää työtä hän tulevaisuudessa kenties tekee.

Naisesta ei myöskään tule enää myyjää. Se mahdollisuus kävi jo lähellä, sillä onnellisen tietämättömänä irronneesta opiskelupaikasta, Nainen haki kyseistä työtä ja olisi sen saanutkin.  

Hetken Nainen mietti, josko voisi opiskella ja tehdä siinä sivussa töitä. Lopulta realiteetit huusivat sen verran lujaa tärykalvoa vasten, että oli pakko luovuttaa. Lapset, opiskelu ja työt muodostavat sellaisen triangelin, että joku sivu pettää sitä hakatessa. Töitä kyseisessä firmassa pitäisi kuitenkin tehdä useampi vuoro viikossa.

 

Nainen kertoi miespuoliselle ystävälleen luopuneensa työskentelystä opiskelujen ohella. Miehisestä empatiakyvystä kertoo jotakin se, että tämä ihmetteli suureen ääneen Naisen valintaa. Olihan Hänkin tehnyt seitsemän päiväistä viikkoa vielä muutama vuosi sitten.

Jep. Niin oli muuten Nainenkin. Tämä kun on aiemmin opiskellut työn ohella ja sittemmin työskennellyt opintojen ohella. Mutta silloin hänellä oli sentään mies hakemassa lapsia, lämmittämässä ruokaa ja sohvaa. Tyylilleen uskollisesti Nainen katsoi pää kallellaan Miestä ja sanoi; ajatella, ja olit samaan aikaan kolmen lapsen päätoimisesti opiskeleva yksinhuoltaja?

Ei muuten ollut. Loppui se ininä siihen.

 

Kaikkea ei voi mitata rahassa. Joten Nainen köyhäilee seuraavat enintään kolme ja puoli vuotta. Riippuen siitä, paljonko kahden hukkaan menneen vuoden opinnoista saa hyväksi luettua.

Uuteen ammattiin innoitti, kukas muukaan, kuin Lastenisä Jaloilleenputoaja. Tämä kyökin puolelta uralleen singahtanut Hannu Hanhi on jaksanut yllättää toistuvasti tempauksillaan ja siten kyntänyt Naisen mieleen ihan uuden polun. Nainen tulee tekemään kaikkensa, jotta nämä lapsensa hylkäävät arjen sankarit saadaan ruotuun. Sitä varten pitää opiskella seuraavat kolme ja puoli vuotta. Ja se on joka ikisen päivän arvoista.

 

Nainen muuttaa uuteen kotiin lapsineen reilun kuukauden kuluttua. Uusi elämä saa uudet puitteet. Luojalle iso kiitos. Kerrostalo vaihtuu vihdoin rivisellaiseen.

Vähän toki kirvelee se tosiseikka, että Lastenisä Munamies (ei se symppis kaveri, jonka rallatukset ja maailmaasyleilevät kommentit raikuivat koko viime kevään lapsiemme suusta) muuttaa päivää myöhemmin isoon ja uljaaseen omakotitaloon. On kuulemma uima-allas ja kaikkea. Ihan pikku pikku kosteusvauriota toivotellessaan Nainen kuitenkin ajattelee, että paras kosto tuolle Kokkeliaivolle on pärjätä elämässä.

Nainenkin opettelee putoamaan jaloilleen, vaikka se sitten vaatisi tuhat rähmälleen lentoa. Jonkun niistä on onnistuttava, onhan?

 

Vielä hetki sitten Nainen sanoi; joskus minä vielä lähden (avioliitosta) ja joskus vielä kirjoitan kirjan. Mitähän sitä seuraavaksi joskus vielä?