Ei ole salaisuus, että Nainen toivoi tytärtä. Raskaus toisensa jälkeen ultraäänessä näkyi kuitenkin toisenmerkkiset varusteet ja kätilö vahvisti saman. Poika tuli.
Pojat eivät olleet Naiselle tietenkään yhtään vähemmän kuin tyttö olisi ollut, mutta kun niitä poikia tulee kolme peräjälkeen alkaa kaivata vähän vaaleanpunaistakin.
Pojat ovat ihania villikkoja sammakot ja keppipyssyt taskuissaan. Kepposia ja painimatseja metsästäviä pikku maahisia, joiden rusketus katoaa juuri ennen ensilunta. Niille sisätilat ovat nähkääs liian pieniä ja onnellisimmillaan ne ovatkin juostessaan ulkona toisten samanmoisten kera. Poikien kanssa kuitenkaan ei lakata varpaankynsiä, pueta barbeille korkokenkiä tai hypistellä ihania koruja kaupassa. Ainakaan lähtökohtaisesti. Nainen kaipasi tyttöjen juttuja kaikkien kaivureiden ja dinosaurusten maastokuvioiseen maailmaan. Kolmannen pojan jälkeen hän ajatteli, että ei enää muuhun osaisikaan.
Kävi niin, että Nainen tuli raskaaksi. Lastenisä naureskeli sittemmin sen olleen ainoa vahinko koko rakennusaikana. Eetu Eskarilainen oli vasta vuoden ja he rakensivat parhaillaan kaunista taloa mäen päälle. Ajoitus kusi kintuille kuin naapurin tapaköyhä terrieri. Lastenisä ehdotti aborttia ja Nainen Lastenisän kuohitsemista fileerausveitsellä. Nainen sai pitää raskautensa ja Lastenisä sukukalleutensa.
Raskausaika oli henkisesti kovin rankkaa. Nainen oli yksin, hoiti lapset ja koiran ja kodin, teki raksalla sen mitä kasvavan vatsansa kanssa pystyi. Lastenisä ei puhunut, ei pussannut. Ei sillä, että tuo ennenkään olisi pinkeän vatsanahan alta potkuja pyydystänyt. Lastenisä yksinkertaisesti ei ollut sitä sorttia, joka huomioisi raskaana olevan puolison kasvavaa hellyyden ja henkisen turvan tarvetta.
Nainen oli kovin yksin. Kävi neuvolat ja mietti nimet esitietokaavakkeeseen. Pyydysti kantapäätä pinkeän vatsanahan alta ja itki itsensä uneen.
Rakenneultrassa lääkäri kysyi haluaako Nainen tietää sukupuolen. Tämä vastasi tekevänsä vain poikia, joten antaa olla. Poika se olisi tämäkin. Lääkäriä nauratti.
Nainen kertoikin kaikille odottavansa neljättä poikaa. Loppuisi se sukulaisten arvailu. Neljäs poika tuntui olevan suunnaton hilpeyden aihe lähipiirissä. Hahhah. Neljä poikaa. Se tuntui pahalta. Sangen tyhmä hilpeyden aihe. Lapsi olisi vauva, ihana tuhisija rinnalla, jonka sukupuoli määrittäisi korkeintaan potkupuvun värin. Vaikka Nainen oli aina toivonut yhtä tytärtä, hän toivoi kuitenkin eniten vauvaa.
Omenankukat kukkivat Toukokuun lopussa. Niiden tuoksu ja kauneus tuo vieläkin Naiselle mieleen raskauden viimeiset päivät, jolloin hän jutteli vatsalleen. ”Pian nähdään pikkuinen. Onkohan sinulla hiuksia? Isän vai äidin silmät? Mitähän sinun itsekin pikkuinen isoveli tuumaa? Toivottavasti synnyt päivällä. Yöksi on niin hankalaa saada hoitajaa. Tai, synny koska haluat. Kunhan synnyt elävänä ja voimakkaana. Huudat uudet keuhkosi vapaaksi lapsivedestä, jonka lämpimässä turvassa kasvoit. Pian nähdään”. Ja pikkuinen vastasi jutteluun hennolla potkulla. Niin hennolla, että teki mieli ajatella sen merkitsevän jotain. Pojat potkivat paljon. Niillä oli matala syke ja kipeät potkut. Tämä pikkuinen oli rauhallisempi. Paljon rauhallisempi. Kunhan kaikki olisi pienellä hyvin.
Raskaus meni yli, kuten edellisetkin. Se oli muutenkin noudattanut aivan samaa kaavaa pahoinvointeineen ja vatsan muotoineen, vain sykkeet ja ne potkut poikkesivat.
Nainen ja Lastenisä menivät käynnistystä varten sairaalaan. Osastolla Nainen sai tarvittavat tabletit ja jäi odottamaan. Ei mitään vaikutusta. Ei tableteilla eikä rappusten ravaamisella. Kohtu taisi kuulla kätilön sanat, joskus menee päiviä ennen kuin synnytys käynnistyy. Nainen lähetti Lastenisän kotiin ja kävi nukkumaan. Ennen nukahtamistaan hän kirjoitti päiväkirjaan "Ihan tyttöolo. Voiskohan niin olla sittenkin?"
Yöllä Nainen heräsi outoon tunteeseen. Tunnin kuluttua tuon tunteen tulos parkaisi ensimmäisen kerran. Lastenisä ei ehtinyt sairaalaan ajoissa. Niin Nainen synnytti yhtä yksin, kuin oli ollut raskausaikansakin. Peloissaan ja kivuissaan, vailla kättä jota puristaa ja joka vakuuttaa kaiken menevän hyvin. Kätilö nosti pienen ja vielä punaista väriä hakevan parkujan Naisen nähtäville ja kysyi ”Kumpi?”
Tyttö. Se oli Tyttö! Sitä Nainen hoki Lastenisän saapuessa sairaalaan. Tyttö. 3180g ja 49cm. 9 pistettä. Salin numero oli kymmenen, aivan kuten pieni tyttökin oli Naiselle. Täydet kymmenen.
Mikään sitä ennen eikä sen jälkeen ei ole tuntunut samalta kuin tuo huikaiseva onni hämärässä huoneessa. Euforia kesti viikkoja. Ensimmäinen mekko, vaaleanpunainen neuvolakortti, samanvärinen rusetti kastemekossa. Nainen taisi itkeä onnesta vähän joka välissä.
Siitä on nyt viisi vuotta aikaa. Tyttö kasvoi kaivureiden ja dinosaurusten ja kolmen veljen kovasta koulusta huolimatta täydelliseksi prinsessaksi, joka leikkii nukeilla ja on naiseudessaan ja voimakkaassa hoivavietissään täydellinen stereotyyppi tyttömerkkisestä lapsesta. Kolmen veljen kova koulu näkyy lähinnä kyvystä nostaa nyrkit ja voimakas tahto tarvittaessa esiin. Tyttöprinsessa rakastaa nukkejaan ja kynsilakkaa varpaissa ja haluaa isona äidiksi. Tai lastensairaanhoitajaksi. Kunhan vaan saa hoitaa vauvoja.
Hyvää syntymäpäivää majakkani valo, kuunsäteeni pimeässä yössä, lämmin tuuleni poutapäivänä. Ikioma Tyttöprinsessa 5v.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.