Joka toisen viikon torstaina Nainen vie lapset tarhaan ja kouluun josta Lastenisä sitten hakee heidät luokseen. Neljän yön jälkeen, maanantaina, Nainen puolestaan hakee lapset hoitopaikoista ja koulusta kotiinsa. Järjestely on kätevä, paitsi että se on yhdessä sovittu ja kirjoihin ja kansiin laitettu, myös takaa sen, ettei Naisen tarvitse kohdata Lastenisää lainkaan. Toinen hakee iltapäivällä sieltä, mihin toinen on aamulla vienyt. Kätevää. Pitkä viikonloppu antaa kaivatun hengähdystauon intensiiviseltä yksinhuoltajuudelta, josta ei niin vain poiketa kauppaan tai jumppaan. Eikä edes niin ja vain. Siitä ei poiketa oikeastaan mitenkään.

 

Neljä päivää aikaa itselle. Joskus vuosia sitten Nainen laski leikkiä aiheesta ystävänsä kanssa. Pitäisi varmaan erota, niin saisi edes joskus sitä omaa aikaa. Hehheh.

Ja kun sitä omaa aikaa sitten eron myötä tuli, se vyöryi päälle ovista ja ikkunoista.

Ensimmäiset kaksi tuntia Nainen siivosi maanisesti. Pyyhki pölyt, pesi kaapinovet ja lattiat, järjesti, viikkasi, keräsi, niputti ja lajitteli onnellisena siitä tosiseikasta, että tämä siisteys myös pysyisi seuraavat neljä päivää. Kahden tunnin kuluttua pieni kolmio kiilsi puhtautta ja Nainen istui sitä katsomassa näkemättä muuta, kuin lattialle unohdetun pikkuauton. Pieni käsi oli sen ympäriltä rauennut, jättänyt aamuisen leikkinsä kesken, lähtenyt tarhaan ja sieltä Lastenisän luokse. Neljäksi päiväksi. Neljäksi pitkäksi päiväksi.

Nainen vaelsi huoneesta toiseen ymmärtämättä, että nyt voisi mennä sinne kauppaan ja jumppaan. Nyt voisi lukea kirjoja, nähdä ystäviä, nukkua puoleen päivään. Jälkimmäinen tosin lähinnä teoreettisella tasolla, kiitos yläkerrassa asuvan vuorokausirytmiltään vinoutuneen Norsulauman. Nyt voisi laittaa ruokaa yhdelle tai olla laitamatta ja elää välipaloilla. Käydä ulkona syömässä, saunoa pitkän kaavan mukaan ja katsella kahdeksan tuntia putkeen elokuvia. Kerrankin aikaa itselle ja Nainen itkee Tyttöprinsessan sängynreunalla Tyttöprinsessan paita sylissään. Se on vaaleanpunainen ja tuoksuu naurulle.

 

Hiljaisuus huutaa, eikä vaikene vaikka sille parahtaa takaisin. Vaikka laittaa radion ja television päälle, sen pysähtynyt tunkkaisuus huutaa läpi. Jokainen tavara kertoo olemassaolollaan tyhjyydestä. ”Katso, tässä minä olen. Tuoli jossa lapsesi istui. Olen tyhjä, näetkö? Entäs minä sitten? Olen naulakko, jossa lapsesi takki roikkui. Ja ihan tyhjä minäkin, ajatella. Yhtä tyhjä kuin typerä mielesi.”

Ei, se ei ole hulluutta. Se on pohjatonta ikävää. Eläin Naisessa ottaa vallan, ulvoo kadonneita pentujaan, kuin voisi huudollaan kutsua taas lauman kokoon, nuolla turkit ja tassut ja antaa pentujen kiipeillä päällänsä terävistä kynsistä välittämättä. Raapikoot, kunhan  kiipeilevät. Ihan lähellä.

 

Nainen itkee neljä päivää. Suree, kaipaa ja kiroaa elämäänsä neljä pitkää päivää ja yhtä monta yötä.

 

Tulee torstai, jolloin Nainen maanisesti siivottuaan kaksi tuntia ei alakaan surra sieluaan siniseksi. Illalla huomaa ihan vähän ikävöineensä, mutta selvinneensä siitä. Ehkä Emo Naisessa on alistunut, nostanut kuononsa tuuleen ja haistanut pentujen jo menneen. Mikään itku ei niitä takaisin toisi. Siellä ne nyt olisivat, turvassa Lastenisän luona ja Nainen voisi tehdä muutakin kuin itkeä Tyttöprinsessan paita sylissään sängynreunalla.

Nainen alkaa nauttia omasta ajastaan. Maalaa, kirjoittaa, katsoo elokuvia ja saunoo pitkän kaavan mukaan. Tapaa ystäviään ja nauttii siististä kodistaan. Ikävöi ihan vähän ja välillä paljonkin, mutta tekee niitä asioita, joita ei intensiivisen yksinhuoltajuuden aikana voi. Toki Nainen tuntee ensin huonoa omaatuntoa, mutta alkaa nauttia yhä enemmän. Hiljaisuudestaan. Sitä voi taas kuunnella laittamatta radiota ja televisiota auki. Katsoa tyhjiä tuoleja ja naulakoita tuntematta pohjatonta surua. Lukea kirjoja ja lojua laiskana keräämässä voimia. Ihan pian ne pienet tassut taas kiipeilevät ja raapivat tahtomattaan terävillä kynsillään. Tökkivät kylmillä kuonoillaan Emoaan ja vaativat tältä aikaa ja huomiota. Täydellistä keskittymistä. Ihan pian, mutta nyt on vielä aikaa itselle. Neljä päivää ja yötä. Joka toinen viikonloppu.