Olipa kerran Nainen, joka haaveili ammatinvaihdosta. Vuosia ja lapsia tuli lisää, Nainen järjesti hellät hautajaiset haaveelleen. Kaikkea ei voi saada. Lastenisä opiskeli, toteutti unelmiaan ja eteni urallaan. Nainen katsoi sivusta. Tuli päivä, jolloin Nainen napautti henkiset kantapäänsä yhteen ja pui pienillä nyrkeillä ilmaa. Minäkin Tahdon! Ja tahtohan tunnetusti vie läpi harmaan kiven, joskus jopa pääsykokeisiin. Nainen aloitti lopulta opiskelut nuoruutensa haaveammattiin. Ei sillä, etteikö se toinenkaan olisi elättänyt. Naisella oli kuitenkin Kutsumus.

Tie ei ollut helppo. Opiskelu oli rankkaa, muistiin painaminen, uuden oppiminen, tehtävien tekeminen, tentit, harjoittelut. Opiskelu oli rankkaa, ison perheen yhdistäminen siihen sulaa hulluutta. Kelan opintotuella ei tunnetusti makseta asuntolainaa, joten Nainen teki myös keikkatöitä. Opiskeli täysipäiväisesti, teki töitä ja hoiti perheensä. Monta kertaa teki mieli luovuttaa. Mutta päämäärä pysyi kirkkaana mielessä. Neljä ja puoli vuotta on pitkä matka. Niin pitkä, että sitä ei kovin kevein perustein jaksa. Pitää olla tahtoa. Kutsumus.

 

Nainen opiskeli sinnikkäästi miltei puolta nuorempien joukossa ja pysyi kuin pysyikin kelkassa mukana. Sitten tuli ero. Kelkka alkoi karata.

Ensin oli lopetettava työt. Aikaa ei opiskelujen jälkeen yksinkertaisesti ollut. Nainen sinnitteli ja uskoi, laittoi päänsä pensaaseen. Kaikki järjestyisi kyllä.

Koko syksy meni sumussa. Harjoittelujen aikana oli yritettävä järjestää lapsille hoito miten milloinkin. Joskus piti lähteä anteeksipyydelleen iltavuorosta puolta tuntia aikaisemmin hakemaan lapsia, koska tarha meni kiinni iltakymmeneltä. Iltoja. Viikonloppuja. Öitä. Kolmen lapsen

yksinhuoltajana. Sulaa hulluutta.

Lopulta pää on kuitenkin otettava pois pensaasta ja lyötävä faktat pöytään. Kun opiskelua on jäljellä 2,5 vuotta ja siitä ainakin puolet harjoittelua kolmivuorotöineen Nainen ymmärtää vihdoin yhtälön mahdottomuuden. Tämä kevät vielä varmasti menisi, mutta syksyllä Eetu Eskarilainen aloittaisi koulun ja siihen loppuisi kunnan järjestämä ilta- ja yöhoito. Ekaluokkalaista ei voinut jättää yksin. Heitteille. Nainen laittaa virallisen hakemuksen vaihtaakseen suuntautumista. Sellaiseen jossa harjoittelutkin ovat lähinnä virastoaikaan ja maalissa häämöttäisi päivätyö. Siihen toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Viralliseen hakemukseen tulee virallinen päätös. Ryhmä täynnä, jonossa jo monta ennestään. Umpikuja. Kutsumus kuoli mahdottomuuteen.

Elämä on todellakin luopumista.

 

Nainen ohjaa isoa laivaa, jonka kurssi pitäisi kääntää yhtäkkiä ihan toiseen suuntaan. Vaan tehokkaasta moottorista huolimatta iso laiva ei hetkessä käänny. Kartta on kastunut ja tutka näyttää omiaan. Laiva ajelehtii avomerellä jäävuorien seassa. Nainen toivoo, että jonain päivänä hän saisi uudet koordinaatit ja löytäisi lopulta satamaan. Toivo. Sitä ei Naiselta kukaan voi viedä.