Naiselta puuttuu selvästi jokin ratkaisevan laatuinen naisgeeni, koska hän vihaa kotitöitä. Hampaat irvessä, kaikkina niinä vuosina hän teki ne käytännössä yksin. Sillä välillä kun herra Lastenisä makasi sohvalla kasvattamassa viskeraalista rasvakerrostaan, Nainen siivosi, kävi kaupassa, teki ruuat, pesi pyykit, hoiti lapset ja puutarhan, työnsä, lasten harrastukset. Sulatti pakastimen, siivosi vaatehuoneen, laittoi talvivaatteet pois ja taas puolen vuoden päästä takaisin, järjesti kengät eteisessä, parsi ja paikkasi, huolehti, niisti, seisoi lasten kanssa puistossa ja lajitteli roskat. Nainen remontoi, teki lumityöt, lähetti Joulukortit, järjesti syntymäpäivät ja vei koiran lenkille. Väsyi, väsyi vähän enemmän. Väsyi lopulta niin, että otti tavaransa ja lähti. Luotettavien todistajien mukaan Lastenisä Sohvasika havahtui oven kolahdukseen. Uusi vessanpesijä oli paikalla, ennen kuin auton takavalot lakkasivat näkymästä.

Nainen siis väsyi olemaan tiskirätti. Vähän kai liikaa käytetty, nuhjuinen ja hieman jo harmaakin. Sellainen joka roikkuu keittiön hanan päällä ja haisee. Lastenisä otti uuden. Taisi olla jo valmiiksi valittuna.

Eron piti olla aikalisä, hetken hengähdystauko, jonka aikana voisi miettiä tahtooko myötä- ja ennen kaikkea vastamäessä. Elämä yhdessä oli märkivä haava, joka sykkien tiristi mätäänsä jokaisen riidan päätteeksi. Niin tulehtunut, että Nainen ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin ottaa aikalisän. Yhteinen sopimus, siten se piti olla. Lastenisä Patologinen Paskanpuhuja löysi antibiootin haavaansa. Isänuusi Mustasurma istui Naisen paikalla ruokapöydässä, saunassa, sohvalla, jossa Nainen imetti kuopustaan vielä hetki sitten. Mustasurma käytti Naisen vessaa, istui Naisen kuistilla ja makasi Lastenisän alla Naisen vuoteessa, häälahjaksi saaduilla lakanoilla. Lapset tiesivät, kaikki neljä, eivätkä hiiskuneet sanaakaan ”Isin työkaverista”. Ainoa joka ei tiennyt Isinuudesta oli Nainen. Se seikka valkeni Naiselle eräänä elokuisena iltana, kun hän käveli yhdessä rakennettuun taloon. Siihen jota ei koskaan pitänyt myydä. Ja niin saatiin piste kuudelletoista yhteiselle vuodelle. Eropaperit lähtivät seuraavana päivänä käräjäoikeuteen.

Nainen siis väsyi kotitöihin. Loputtomiin kotitöihin. Alati kasaantuviin pyykkivuoriin. Tiskeihin, jotka eivät kulkeneet itsekseen koneeseen ja sieltä pois. Roskiin jotka tursusivat allaskaapin alta lattialle, kun oven avasi. Jauhelihaan, josta piti jälleen kerran vääntää jotain ruokaa, jolle kaikki sanoisivat ”yäk”. Lehtipinoihin, murusiin sukkien alla, palomiestyyliin riisuttuihin vaatteisiin, kusenkatkuiseen vessaan, mustuneisiin käsipyyhkeisiin, hammastahnaroiskeisiin peilissä, sormenjälkiin seinissä…Yksin, päivästä toiseen. Yksin ja kuunnellen nalkutusta siitä, että Nainen ei pysty, kykene, riitä, ehdi. Eikä anna. Ainakaan anna. Riita alkoi kun Lastenisä Lovenvonkaajan se ainoa asia, joka olisi ollut valmiina heti hommiin, ei päässytkään töihin maattuaan reporankana reittävasten koko pitkän illan siinä sohvalla. Sillä samaisella, jossa sittemmin Mustasurma istui pelästyneen pikkutytön olemuksellaan kun Nainen käveli yhdessä rakennettuun taloon. Siihen, jota ei pitänyt koskaan myydä. Riitoja, mykkäkoulua ja loputtomia kotitöitä.

xxx

Nainen tekee kaikki kotityöt yksin. Tiskaa kolme kertaa päivässä, kun ei omista astianpesukonetta vuokrakolmiossaan, kerrostalossa, jossa rattikelkat säilytetään kylpyhuoneessa ja lumiukot potkitaan paskaksi. Pesee, viikkaa, noukkii, järjestää, imuroi…Yksin. Onko mikään siis muuttunet sen parempaan?

Kukaan ei huuda, nalkuta, kun Nainen ei pysty, kykene, riitä, ehdi. Eikä kukaan vaadi aviollisia oikeuksiaan, kun Nainen uupuneena rojahtaa sohvalleen iltayhdeksältä kaikkien loputtomien kotitöiden jälkeen. Ei ihan paska vaihtokauppa sittenkään?